Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

leopertti

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

leopertti

are you feeling fashionable?

tiistai 14. joulukuuta 2010

 

leopertti

Ostin tossa viikonloppuna uuden nojatuolin! Sohvaa tänne mun yksiöön tai varsinkaan itäsiipeen johon olin ajatellu sen sijottavani ei mahdu, joten nojatuoli piti sit hankkia. Olin jostain syystä saanu päähäni että se pitää löytää käytettynä ja mieluiten niin, että siitä saa tuunattua mieleisensä. Fidan ja kierrätyskeskuksen huonekaluosastoja on tullu koluttua, mut lopulta tuoli löyty huuto.netistä. Sillä oli hintaa 20€ ja se sijaitsi noin vartin ajomatkan päässä mun kotoa, joten se oli helppo myös noutaa (lue: pakotin äidin kuskiks).



Olin alunperin ajatellu hankkivani valkosen nojatuolin, mut jostain syystä toi harmaa miellyttää kovasti mun silmää. Tosin aion noi jalat maalata mustiks jo huomenna. Mun taidot ei todellakaan riitä tuolin päällisen vaihtamiseen ja miks niin tekisinkään kun tuoli on kivan värinen ja hyvässä kunnossa. Sen sijaan ajattelin ite painaa pari koristetyynynpäällistä ja pitää tyynyjä tuolilla, joten jos teiän lukijoiden joukosta löytyy kankaanpainantaeksperttejä, niin kaikenlaisia vinkkejä saa jättää kommenttiboksiin :)


Niin ja tässä olis muuten mun eilinen asu:
Neuletakki Primark, Lontoo
Asekoru on ite askarreltu
Tunika Gina Tricot, ostettu lukijalta
Sukkahousut eBay
Maiharit Dr. Martens, eBay

Kommentit:
voisitko sä laittaa sun uudesta luukustas kuvia? olis kiva nähä esim. tuo kirjahylly mikä vilahtelee kuvissa :)
 
Täydellisen simppeli asu!
 
mun äiti on vaihtanu kaikkiin meiän sohviin ja sohvatuoleihin tyynynpäälliset ja tehny niin koristetyynyt ja vaihtanu sohviin napit :-) sitä oli kyl kiva kattoo vierest mut ei sitä urakkaa jaksa ite
 
ooooo miten halpa ja kiva ! oot oikeesti ihan talent nois löydöissä :-D
 
Kontaktimuovista on helppo tehdä sabluunoita. Jotkut käyttää esim. piirtoheitinkalvoa, mutta koska kontaktimuovi tarttuu kankaaseen, väri ei leviä niin helposti. Tavallisia kangasvärejä saa esim. Tiimarista ja askartelukaupoista. Värin tuputtaminen onnistuu hyvin vaikkapa meikki- ja muulla sienellä.

Stencilryssä http://stencilry.org/main/ on mahtava valikoima valmiita sabluunamalleja, jotka voi tulostaa paperille tai piirtää suoraan koneelta läpi kontaktimuoville.

Painaessa esimerkiksi tyynyliinaa pitää muistaa laittaa väliin vaikkapa sanomalehti suojaksi ettei väri mene läpi taakse.

Muuta ei nyt tule mieleen. :D
 
Mä olen just tällä jaksolla koulussa tehnyt kankaanpainantaa monta viikkoa, mutta ekspertiksi en silti itseäni kutsuisi.. Vinkkejäkin on vähän vaikea antaa, se on kuitenkin loppujen lopuksi niin helppoa hommaa :D
 
venaapas täällä on mun ohjeet. Olin kyl jo ehtiny poistaa koko blogin mut palautin sen nyt sun vuoksi =)
http://supersome.blogspot.com/2010/04/finally.html#comments
 
Jos ihan vaan meinaat pikkujuttuja tehdä niin sitten kannattaa leikata kuviot muoville, paperin kanssa käy inha juttu, että se kostuu ja sit värit leviää ja kaikki menee pilalle. Parhaiten saisit painettua seulan kanssa, jos sellasen saat käsiisi niin paina sen avulla! Ja sitten tarkkana värien kanssa, osa on läpinäkyviä ja osa peittäviä (ei koske tiimarivärejä, kunnon painovärit saat sinooperista tms. samaan hintaan kun tiimariväritkin)
 
toi otsikko :D mut tosi kivannäkönen ja -mallinen sohva !
 
Phuh minulla on huoneessa vain muovituoli pöydän ääressä kumpa saisin tuollaisen : -))
 
Hahaa, vähä alko naurattaa toi "leopertti" ku en oo ikinä kuullu kenenkään muun käyttävän tota xP Vois kyllä itekki kaivaa omat leosukkikset kaapista, ko näyttää sullaki noin kivalta :3
 
like this compilation of tights and black clothes. :)
 
Aivan törkeen hienot sukkikset! Rakastan! (:
 
En usko että sinulta löytyy seulaa, raakelia, valotusaineita ym, joten suosittelen ostamaan kankaanpainoväriä ja sutia sudilla väri kankaaseen. Kannattaa myös kokeilla painaa eri esineillä, kuten puupalikoilla ja leimasimilla:)Tosiaan vain mielikuvitus on rajana. Muista kiinnittää väri silittämällä!
 
Vitsi toi nojatuoli on kyl söpönnäkönen! :)
 
kyl kivan tuolin löysit tohon hintaan:p
 
Kankaita on ainaski helppo painaa semmosella seulalla (kehyksissä joku verkko kangas härpäkkä :D). Paperille piirretään se kuva ekaks minkä haluaa painaa ja sit siitä leikataan se kuva irti niin et se on sapluuna ja se laitetaan sen seulan pohjaan kiinni ja seulan päälle maalia ja vedetään se lasta pari kertaa sen seulan päällä ja kankaaseen jää todella siisti ja tasanen kuva. Hienosti selitetty.. :-D
 
kiva toi häntä tossa tokassa kuvassa tuolin takana:-D aw
 
tykkään sun sukkahousuista (;
 
Voi että, en kyllä mikään kankaanpainantaekspertti ole, mutta itse painan juttuja aina seulan ja raakelin kanssa. Ei ehkä ihan paras idea sulle, jos vain silloin tällöin harrastat kankaanpainantaa :) Mutta kerrohan, minkälaisia vinkkejä kaipaat? Kyllä minäkin sentään harrastin kankaanpainantaa ennen noita mun "hienoja" välineitä ;)
 
hahaa meillä on kaks samanlaista nojatuolia, marjapuurovärinen ja tummansininen :>
 
Onko sun kissat niin kilttejä etteivät kynsi ja pure tuolia?
 
Mulla on kokemusta vaikka millaisesta kankaanpainannasta, multa voi tulla kyselemään tuolta blogini puolelta jos jotain tulee mileen :) Kaikki menetelmät on hallussa kun tuota koulutusta löytyy Ü
 
oi miten söpö nojatuoli ! pitäis itsekin bongailla huutonetistä :)
 
Voisit esitellä sun kämppäs :)
 
Tiiätkö oon aina niin kateellinen, kun laittelet näitä sisustusjuttuja blogiisi, että oon päättäny muuttaa teille :) No ei vaiskaan, mutta sun kotisi on oikeasti upean näkönen!
 
vähänkö sullon täydellinen asunto mitä nyt oon näist kaikista postauksista sitä nähny! ihana ja kaikki sopii jotenki toisiinsa :-)
 
siis miten voit löytää tommosen tuolin 20 eurolla?! en tajuu kuinka voi tehä tommosia löytöjä! :)
IHANAT SUKKAHOUSUT! ME LIKE<3
 
mikset vastaa kommentteihin enää ikinä? ainii et vastaa tähänkään.
 
Jos ootat kaks viikkoa, niin kodissasi majailee eräs kankaanpainanta eksPERTTI ;) Kiva, että te muistatte mikä oon ammatiltani!! :DD Paitsi tää nurina on varmasti tosi aiheellinen, ku ajattelee, että sullaki varmaan ihan hirveesti hajua, mitä mun koulutus on pitäny sisällään :DD
No, pointti oli oikeestaan se, että KAKSI VIIKKOA ja kuus päivää ennää töitä!
 
Joo muaki kiinnostaa toi kirjahylly, mistä oot sen hommannu.
 
Mulla on sohva ihan samaa matskua. :) Varotan muuten, et tohon jää kaikki roskat helposti kiinni, pitää imuroida usein. Mut ainakin toi sohva hylkii likaa hienosti. :) Mun pitäis kyllä vaihtaa siihen päälliset, gerbiilit on järsiny niitä ja pari tupakanpolttamaakin löytyy...
 
Painannalla on vaikeempi saada siisti ja yksityiskohtainen kuva, joten suosittelen käymään askartelukaupassa ja ostaa tekstiiliväri kynän. :) Se kynän maali pitää vain silittää kiinni tekstiiliin lopuksi ! Ja sillä kynällä saa tehtyä paljon hienouksia aikaseksi ja paljon yksityiskohtaisemmin :)
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]