Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

lauantainen blogimiitti

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

lauantainen blogimiitti

are you feeling fashionable?

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

 

lauantainen blogimiitti

Lauantaina oli tosiaan blogimiitti josta ootteki tainnu lukea jo muista blogeista. Mä menin tilaisuuteen tapani mukaan myöhässä, mut niin onneks Annaki. Olin meiän kotiovella soittamassa taksia missattuani bussin mut tajusin sit soittaa Annalle koska seki on aina myöhässä -ja yleensä vielä enemmän kun minä :D
Olin oikeessa ja hetken päästä Anna, Laura ja Arez tuli hakemaan mut autolla.
Oltiin lopulta (Hernesaareen eksymisen jälkeen) noin tunnin verran myöhässä, mut ei onneks missattu mitään oleellista. Noi yhet lähti Nicolelle juomaan tequilaa, mut mä jäin vielä miittiin tutustumaan uusiin ihmisiin. Tosin se tutustuminen oli aika heikkoa, koska kuten missä tahansa isossa tilaisuudessa, oli myös tuolla ns. kuppikuntia.

Mulla sit palo jossain vaiheessa hermo tähän jakautumiseen ja suuntasin Eetun ja sen kavereiden kanssa Bellyyn. Ilta oli loppujen lopuks onnistunu ja oli kiva tutustua Eetun kavereihin paremmin :)

Mut nyt siirrytään takasin miittiin, tai lähinnä vähäseen kuvasaldoon siitä:









Yks ohjelmanumeroista oli tietokilpailu. Mun, Lauran, Neetan sekä Pepin ja Mimmin joukkueen nimi oli me kolme ja lihavat :D





Meikä syleilee pehmeitä tyttöjä ♥ Mä en oikeesti oo ihan noin pitkä tyttöihin verrattuna, mulla on 10cm korot jalassa.

Heräsin päiväunilta tuntia ennen miitin alkua ja mun piti käydä suihkussa, laittaa tukka, meikata sekä keksiä joku asu. Päädyin lopulta tosi turvalliseen vaihtoehtoon, mut tiesinpähän ainaki viihtyväni asussani.



Rusettipanta Seppälä
Lempparimekko Seppälä
Sukkahousut H&M
Kengät Ellos



Kuvasta unohtu illan laukku, joka on ostettu Gina Tricotista pari viikkoa sitten. Tykkään tosta kovasti!



Meille jaetut goodiebagit eli korruptiokassit oli blogimiiteille tuttuun tapaan erittäin runsaat. Tällä kertaa niitä oli jopa kolme :D Ne luonnollisesti sisälsi paljon kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. En nyt jaksa sen kummemmin esitellä lahjuksia, mut vähänkö epistä että osa bloggareista sai toinen toistaan hienompia Friis & Companyn laukkuja ja mä sain rannekellon joka on pienimmällekin säädettynä ihan liian iso mun ranteeseen. Nyyh.

Ainiin mun piti kertoa tosta kuvassa olevasta kaulakorusta. Miitissä oli arvonta "jokainen arpa voittaa" -meiningillä. Jaossa oli lahjakortteja, kirjoja, kauneudenhoitotuotteita yms. Mä voitin kassillisen Friis & Companyn koruja. Ylläolevan kaulakorun lisäks kassissa oli toinen kaulakoru sekä korvakorut jotka ei oo ihan mun tyyliset. Pitää koittaa lahjottaa ne jollekki kaverille tai jotain :D

edit: Osa ei tuntunu tajuavan, että mä vähän niinku läpällä valitin tosta "huonosta" goodie bagistani. Tiedän, että Jonna, Iina ja Salla oli nähny paljon vaivaa miitin eteen ja oon siitä tosi kiitollinen. Mun mielestä esim. porukan jakautumisella ei ollu mitään tekemistä miitin järjestämisen kanssa. Tytöt hoiti oman osansa hienosti ja ehinki kiittämään niitä tästä. Mutta koska osa teistä tykkää valittaa jokasesta pienestäkin asiasta, niin tehdään tää vielä tässä selväksi.

Mä oon muuten vihdoinki oppinu ajastamaan postauksia ja oon tän postauksen ilmestymisen aikaan onnellisesti töissä. Sieltä suuntaan Kaapelitehtaalle Kaksi Tvån muotinäytökseen jossa Taru on mallina. Kaikki sinne!

Kommentit:
Voisit arpoo ne korvikset blogissa? ;)
Juu, arvontojahan oli vähän aika sitten paaaaaljon, mutta mä en voittanu mitään. :/ Joten luonnollisesti ihan mun vuoks sä järjestät korvis-arvonnan. :D
(Älkää raivo-anot ottako tätä kommenttia tosissanne pliiiiis).
-Cecilia
 
miks bloggaajille tarjotaan aina vaahtokarkkeja? :D onks ne jotenkin in?
 
Sulla on ollu viimeaikoina tosi mahtavia postauksia! Kiitos niistä, olet ihana! x
 
Ihan mielettömän kiva toi Ginan laukku!
 
Mjoo, tein kyllä saman havainnon, että kuppikuntia oli. En tiä, ehkä siks tutustuminen jäi vähän vähälle.. Mut kiva, et kerettiin kuitenkin ees pari sanaa vaihtaan :D
 
Oot ollu tosi nättinä tuolla miitissä <3 Toi on tosi ihana toi sun GT:n laukku. Mäki haluun tollasen <3 : D
 
Kerro mullekin miten ajastetaan postauksia!
 
Voi ei mun tuli ihan kauheen surullinen olo sun puolesta kun et saanu laukkua :( Onhan toi liian iso rannekello nyt aika tylsä vaihtoehto nahkalaukulle... :'D
 
toi mekko on kyllä minunkin lemppari! :> toi kaulakoru on ihanan värinen ja kaikkea ;__;
 
Nadjaaaa vastaa tähän pliis! Sä kun oot innokas Valtterissa vierailija, niin osaatko sanoa, koska siellä loppuu talven myynti? Siis aukihan se on virallisesti kesälläkin, mutta olen kuullut, että kukaan ei käy siellä kesällä. Eli onko siellä vielä ens viikonloppuna esim hyviä myyjiä vai onko jo kaikki siirtyneet odottaa Hietsun kirppistelyä? Millasia kokemuksia sulla on viime vuosista?
 
Myy kello minulle? siis jos se on kiva :-DD + söpö asu<3
 
snapplet
 
Mulla on toi sama laukku ginasta ja se on ihana <3
 
Mua ärsytti kans ihan sikana huomata kuinka porukka oli jakaantunut tommosiin ryhmiin :< ja kun mä olin vielä uus tuolla eikä mulla ollu minkäänlaista "porukkaa" niin vaikee taas päästä sisään mihinkää :< olis ollu kiva tutustuu suhunkin paremmin! mut mä sitten lopulta päätinkin lähtee bussilla kotiin nukkumaan, vaik olis ollu kyl kiva päästä viel jatkoille johonki mis olis ollu enemmänki ihmisii kun se "oma porukka" ja olis voinu tutustuu paremmin! olis pitäny vaa soittaa sulle ja yrittää saada sut lähtee meijän kans edes johonki :-D !

mut ei vaan oikein uskaltanu edes "änkee" mihinkää porukkaan, ku tekin olitte jo niin tuttuja toisillenne :> mut toivottavasti joku toinen kerta sit!

anteeks kilometrikommentista :-D
 
anonyymi: musta tuntuu jotenki epäkohteliaalta arpoa goodiebagin sisältö :D

anonyymi: hahah en osaa sanoa :D

anni + kirsi: kiitos :)

emmi: kiitti! mäki tykkään siitä tosi paljon :)

von w: niinpä. koitetaan ens kerralla jutella sit vähän enemmän :P

anonyymi: kiitos <3

tiina: postauksen alapuolella on se "julkaisuasetukset" -kohta. vaihdat vaan siihen kellonajan tai päivän niin postaus ilmestyy sit sillon :)

frou: hahah joo :D

chairoi: kiitos :)

anonyymi: veikkaan että siellä valtterissa on paljon myyjiä siihen asti kunnes ilmat lämpenee kunnolla. ei hietsussa oo vieä ketään nyt :D

piu: en mä viiti alkaa myymään ilmaseks saatua tavaraa :D teen kelloon lisäreiän tai lahjotan sen jollekki kaverilleni :)

anonyymi: ? :D

tannttu: niin on :)

noraa: joo olisit(te) soittanu! mut toivotaan että tässä joskus tulee vielä joku miitti jossa voidaan jutella enemmän :)
 
Ooh ihana mekko!
 
Hah, ei toi näytä yhtään sydämeltä! :) Mut oikeesti se oli sydän ja tarkotettu sulle! <3
 
MOikka :)) on tässä tullu mieleen ku oot sanonu ettet tykänny niistä sun saamista koruista, ja ostat välillä liian isoja vaatteita. Nii olisko mahollista et arpoisit ja myisin niitä blogin lukijoille, koska mä ainakin tykkään tosi paljon sun tyylistä ja ihastelen aina sun vaatteita. Tällästä oon vaan mietiskelly :]
 
Kerranki emmi hymyilee :O
 
Moi!
Rakastuin tohon sun siniseen mekkoon ensi silmäyksellä, ja kysyisinkin että onko se koska ostettu? Lähinnä sitä mietin, että voisikohan niitä olla vielä myynnissä... :D
Ja eikös se Seppälästä ollut? :)

Iso kiitos! :)
 
Miksi sitten osa sai niitä laukkuja mutta esim. sinä et? mietin vaan et millä perusteella sit kukakin sai mitä? Vähän epistä:)
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]