Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

täälä ollaan!

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

täälä ollaan!

are you feeling fashionable?

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

 

täälä ollaan!

Selvisin (aamuisista vastoinkäymisistä huolimatta) hengissä Kemiin.
Juna siis lähti 06.30 ja mä lähin kotoa tasan kuudelta, vaikka meiltä kestää kävellä Rautatieasemalle vaan n. 10min. Lunta oli satanu niin paljon että kävelyssä kesti tuplasti aikaa, eikä asiaa auttanu yhtään se, että mulla oli raahattavana rinkka, läppärilaukku (sain semmosen käytettynä äidin mieheltä!!) sekä Ikea-kassi täynnä lahjoja. Olin pukeutunu lämpimästi etten varmasti jäädy, ja mulla tuli siinä puoleenpohkeeseen yltävässä lumessa rämpiessä + miljoonassa vaatekerroksessa armoton hiki ja mun teki mieli nakata kaikki tavarat hankeen ja mennä kotiin nukkumaan.

Selvisin jotenkuten Rautatieasemalle, ja matkassa oli kestäny 20minuuttia lol. Juna lähti 20-30min myöhässä ja kun muut paleli laiturilla kerrospukeutujaNadja availi takkia ja otti lapasia pois :D
Junaan päästyäni avasin läppärin, ja kattelin koneelta mm. Spongebobia ja Skinsiä. Matka meni yllättävän nopeesti vaikka juna olikin parhaimmillaan tunnin myöhässä aikataulusta.
Kemissä Eetu ja mun kummitäti (joka on hiljattain muuttanu tänne) oli vastassa ja oonki hengaillu niitten kanssa loppupäivän. Käytiin syömässä ja mä tarjosin meiän ruoat. Että terkkuja sille anonyymille jonka mukaan me loisitaan täällä maksamatta pennin hyrrää :D
Tehtiin Eetun kanssa pieni kävelylenkki silläaikaa kun mun täti oli tekemässä viimesiä jouluostoksia. Käytiin Pelastusarmeijan kirppiksellä löytämättä mitään, ja siihen se shoppaus jäi. Mun mielestä toiselle puolelle Suomea raahauduttaessa on ihan pakko tarkastaa vähintään kirppistarjonta. Jos nyt yhtenä päivänä eksyn viideks minuutiks vaatekauppaan, mulle jää vielä 4 täysin vaatekaupatonta ja perheenkanssahengailtavaa päivää. Että niin!

Nyt ollaan täällä Eetun äidin luona ja datataan kolmisteen sen pikkuveljen kanssa, asiaan kuuluvia eväitä unohtamatta.



En taida huomenna ehtiä koneelle, joten
hyvää joulua pullat!

ps. Oon tosi pahoillani, että kommentteihin vastaaminen on vähän jäljessä. Koitan vastailla niihin tässä parin päivän sisällä :)

Kommentit:
Hyvää joulua sulle ja Eetulle myös :)
 
Hauskaa Joulua sinnekin!
 
Ihanaa joulua sulle Nadja! :) <3
 
hyvää joulua :) ! ps. itelläkin Kemi kutsuu heti perjantaina :--D
 
hyvää joulua söpö! <3 nähdään alkuvuodesta taas jossain joskus, joo! :)
 
jouluja teillekkin!
 
ihanaa joulua sullekkin ! :) ♥
 
Hyvää joulua yhelle parhaimmista bloggaajista ! 8-))

http://oonasi.blogspot.com
 
Hyvää Joulua! :>
 
Mukavaa joulua
:)
 
Oikein hyvää joulua sinne :)
 
hyväääää joulua :))
 
Hyvää joulua! :-)
 
Hyvää ja lämmintä joulua Nadja! ^^

Mä en ihan hiffaa tota anonyymiä, eiks porukoiden, omien tai avokin, luona just ookki tarkotus loisia, ihan luvan kanssa, varsinkin jouluna... ;P Meillä ainakaa olis tullu kuuloonkaan et ku vieraita tulee ni sit aletaan vaatia niiltä rahaa, nehän on vieraita? Saatikka sit jos vielä oma laps ja sen elämänkumppani tulee... Jotain rajaa hei :P
 
Hyvät joulut myös sinne <3
 
Hyvää jouluu :)
Pitäkää hauskaa !
 
Voi sullekin hyvää joulua, ja terveisiä Eetulle ja muullekin porukalle :----)
 
Hyvää joulua myös sinne!!:)
 
hyvää joulua!
 
Ihanaa joulua sullekin :>
 
kivaa joulua<3
 
"Mä en ihan hiffaa tota anonyymiä, eiks porukoiden, omien tai avokin, luona just ookki tarkotus loisia, ihan luvan kanssa, varsinkin jouluna.."

Oon Marian kanssa ihan samaa mieltä eikä se tosiaan kuulu kellekään vaikka ette maksais pennin hyrrää jos ootte jossain kylässä :D. Ei tulis mieleen edes kysyä tai sanoa tuollaista :D. Tää anonyymi varmaan maksaa itse kaikki ruoat jos on jossain kylässä, tekee ne ja vielä siivoaa talon :D.
 
Hyvää joulua koko teijä porukalle siellä Kemissä <3 Itse oon ihan perinteisesti kotona, perheen ja isovanhempien kanssa. Oma kulti lähti Kuusamoon mökkeilemään.
 
Hyvää joulua Nadja! (:
 
hyvää joulua sullekkin ! :)
 
pullat. :D:D:d joo samoin hyvää joulua.
 
viettäkäähän paras joulu (= <3
 
hyvää joulua nadjuska ja eetuska :D
 
Hyvää joulua sullekin! Ja kunpa meiänkin kaapista löytys tollasia herkkuja :D
 
Lämmintä joulua teillekin! <3
 
Pulla!:D
 
Hyvää joulua sinnekkin, sulle ja Eetulle, sekä kisuille myös :)
 
Joluja pulla! :)
 
Maksoitteko Eetun äitille mistään mitään vaik olitte siellä yötä? :) Loiseläimet!
 
Eiköhän eetun äiti ota poikansa ja hänen tyttöystävän ihan iloisesti vastaan ilman maksuja :DD
 
anonyymi: kiitos samoin :)

riikka: kiitos samoin :)

nooranelämää: kiitos samoin :)

sara: kiitos samoin :)

llaura: joo, viimistään blogiristeilyllä! :)

anonyymi: kiitos samoin :)

arttu: kiitos samoin :)

oona: aww kiitti :)

maia: kiitos samoin :)

i'm lacking: kiitos samoin :)

norppis: kiitos samoin :)

nemariel: kiitos samoin :)

oona: kiitos samoin :)

maria: jep, jotenki tosi ankeeta että joku oikeesti maksaa vanhemmilleen siellä syömisesta :D

laura: <3

uniqua: kiitos samoin :)

maria: kiitoksia :)

roosa ja aida: kiitos samoin :)

mericae: kiitos samoin :)

tiij: kiitos samoin :)

henna: kiitos samoin :)

i'm lacking: hahah niinpä :D

elina: harmi ettette voinu viettää joulua yhessä :( toivottavasti oli silti kivaa :)

riikka: kiitos samoin :)

milla: kiitos samoin :)

nea: :D

anonyymi: vietettiin :)

anonyymi: hyvää joulua anonyymiska :D

anonyymi: toivottavasti lahjapaketista kuoriutu jotain vastaavaa :)

ida: kiitos samoin :)

anonyymi: :D

anonyymi: kiitti :)

sirpa: kiitos :D

anonyymi: mikä sua vaivaa? :D

anonyymi: niinpä :D
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]