Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kesä kartalla

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kesä kartalla

are you feeling fashionable?

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

 

kesä kartalla

Olin viikko sitten Jani Toivolan Kesä Kartalla -kierroksella, jonka pääjuttuna oli eettisyys, ekologisuus ja kestävä kehitys. NoloNadja tuli tietysti paikalle H&M:n takissa ja GT:n mekossa, huoh.

Anygays, matka starttas Miltton showroomilta josta liikuttiin Nokian karttapalvelun avulla paikasta toiseen. Mukana oli myös muita bloggareita, eli Panda, Jenni ja Outi



Seuraavana pysähdyspaikkana oli Anna Ruohosen ekologinen vaateliike Unioninkadulla.







Unioninkadulta suunnistettiin ratikalla Ekoloon, joka sijaitsee Porthaninkadulla. Siellä oli myynnissä paljon ekokosmetiikkaa, ruokaa ja vaatteita.



Kaarlenkadulla sijaitseva Kahvila Villi puutarha oli reissun viiminen (ja mun lemppari) paikka.











Siellä oli ihanan kodikas (ja ehkä vähän pelottava) sisustus jota olis voinu ihailla monta tuntia!











Kierroksen jälkeen mentiin Jennin kanssa kiertelemään keskustan UFFeja ja luonnollisesti kokeiltiin kaikkia maailman ihanimpia vaatteita :D





Ostin UFFikierrokselta 14eurolla punaset peruskorkkarit joita oon kaipaillu jo vuoden verran heitettyäni edelliset roskiin pissailevan kissan takia...

Kommentit:
onks toi täytetty kissa?????????
 
aika kalliit kengät!!!!!!!!!!
 
ihana kakkusormus :) tahtoo
 
kauniit korkkarit !
 
kauhean kallis toi 14 e uffi-hinnaks, blaa :( muutenkin vähän ärsyttää siellä ne hieman liian korkeat hinnat. mut hienot kyllä on!! :)
 
anonyymi: on :((((((((

anonyymi: nyyh.

*~SL: mäki haluun semmosen! niitä tais olla siellä myynnissä :)

big-r: kiitti :)

anonyymi: varsinki iso-roban ja fredan uffeissa on ihan ryöstöhinnat! mut jos löytää jotain mitä on jo kauan ettiny, niin ei se 14e oo paha hinta :)
 
Miten päädyitte tällaiseen Kesä Kartalla tourille ja vielä ihanan Janin kanssa?
 
Eikä! :D Aivan mahtava tuo haalarikuva! Sun pitää lähettää noi mulle. :D
 
mua kiinnostais toi villi puutarha. täytyy varmaan joskus raahautua sinne(on niin kova vaiva täältä viikistä :D). millainen hintataso siellä on?
 
no siis ku mun hiukset ei mee niin nopeesti likaseks ni pesen ne n.3 kertaa vkos...pesun jälkeen suoristan ne OBH Nordican punasella raudalla and thats about it :D. ja sit tietti lakkaa käytän jonki verran, merkillä ei oo väliä...

ja hmm en käytä erikoisemmin oikeestaan mitää muita aineita paitsi sit enne ku suoristan ni suihkutan L'Oréal Studio HotStraight:iä, joka suojaa siltä kuumuudelta... suorina ne pysyy niin kauan kunnes on vähänki kostee ilma >.< :D. pidän niitä nykyään ulkona usein kylläki kiinni, ku oon uimassa tai on nii hitsin kuuma ilma ni toi tukka vaa ärsyttäis tai ahdistaus.

mut jos ne on auki ulkona ni pidän lippistä :ppp. harvemmin pidän auki koska niist tulee heti melkee paksut (suorina ne pysyy mutta ne paksuuntuu oudosti ja rumasti >.< :D). siks kysyinki et mitä oot tehny hiuksilles ku oot vaa iha chillina ulkona hiukset auki :), anteeks tä kauhee story :p
 
anonyymi: saatiin sähköpostikutsut :)

jenni: joo niin pitää! oon vaan hyperlaiska käyttämään meseä ja irkkiä :D

anonyymi: mulla ei oo mitään tietoa hintatasosta, mut veikkaisin että jotain keskustakahvilaluokkaa :)

big-r: kiitos kilometrivastauksesta!
aika hyvin saat tukkas suoristettua suoristusraudalla ja mössöillä - mä ku oon luullu että se on mahotonta :D mulla muuten on sitä hotstraightia jossain kaapin kätköissä ja suoristusrautaki (mut huono semmonen) löytyy. voisin tässä joku päivä kokeilla että saisko niillä ton mun kiharan juurikasvun kuriin :p
 
mie ostin tollaset samanlaiset kengät muutama vuos sitte savonlinnan kierrätyskeskuksesta 50 sentillä :D ja askartelin niistä yhen kuvistyön.
 
Siistii nähä, et Stadissakin on jo tollasii ekomestoja, jotka ei kuitenkaan oo äärimmäisen juntteja. Ai Annallakin on nykyään oma liike Suomessa? Kivaa, täytyy läydä kun tuun :)) Anna tuli aikoinaan Ranskasta opettaan meille miestenvaatesuunnittelua koulus, ja oli aivan huippu tyyppi.

Toi "täytetty" kissa päihittää kyl sun ylikansallis-ruåtsalaiset ekomokat! Siis siitä huolimatta, et se on kuitenkin (toivottavasti) feikki. Mut sairaan siisti se oli :D
 
Täytetty kissa? Siis OIKEE? Mitä helv? Miten sä pystyit oleen tuol jos siellä oli _täytetty_kissa_?
 
miten voit olla noin tutun näkönen? oon ihan varmasti joskus nähny sut jossain :D
 
nadja, sä olet ihana. Mä olen tummaihoinen(mun isä on alunperin Keniasta) nuori tyttö helsingistä, ja oon aina yrittänyt piilotella itteeni, ja pukeutua joihinkin supertylsiin huppareihin ja pillifarkkuihin. Kun mä löysin sun blogin-ja samalla vaihdoin koulua- aloin pukeutua paljon rohkeemmin sun inspiroimana, ja oon saanut kauheesti hyvää palautetta.
Kiitos kun oot rohkaissut mua, ettei mun enää tarvi hävetä tummuuttani.
 
tosi pelottava sisutus..hui! nukkeja ja täytetty kissa, aika karmivaa! kakkupala on herkku :)
 
Hei Nadja :) Sulla on ihan uskomattoman ihana tyyli! Vitsi oon niin kade tosta sun biker-takista, oon metsästäny ittelleni sopivaa tommosta täs nyt puol vuotta mutta mistään vaatekaupasta en oo löytäny mieleistä :D

Noi korkkarit on muuten upeat :) Harmi ettei täältä meiltä päin löydy oikeastaan kuin SPR:n kirppari ja sieltä en ole löytäny ikinä mitään :(
 
Ihana tuo kakkusormus, ja nuo punaiset korkkarit (: nam <3
 
NADJA! onko nyt joku muoti-ilmiö laittaa teippi (nörtti)rillien keskelle? aattelin vaa et ehkä sinä tietäisiiit :D
 
"NoloNadja tuli tietysti paikalle H&M:n takissa ja GT:n mekossa.."

Oot hupsu!

Olipa lumoava sisustus tossa kuppilassa. Mutta toi nukke on superpelottava! :'o
 
minkki: eikä!! olisit antanu ne mulle :D

avara maiju: anna vaikutti kyllä tosi kivalta tyypiltä :)
niin ja mäki toivon kovasti että toi täytetty kissa oli feikki :D

anonyymi: emmätiiä. ehkä ajattelin että se ei oo oikee..? :D

ellä: emt, ehkä oot sit nähny mut jossain :D

maria: apua miten ihana kommentti! en olis ikinä uskonu että tästä blogista olis oikeesti kenellekkään hyötyä, mut olin näköjään väärässä. tummaihosuudessa ei oo mitään vikaa! hyvä että säki oot tajunnu sen ja uskallat pukeutua rohkeemmin :)
haleja ja kaikkee sulle <3

aana: oli kieltämättä aika omaperänen sisustus :p

heini: kiitos miljoonasti!
toivottavasti sullekki löytyy SE täydellinen bikertakki :)

eva: :)

hehe: en muoti-ilmiöstä tiedä, mut eikö se oo joku ultimatenörttijuttu? eli ku oot saanu turpaan koulussa star trek paidan takia ja lasit on menny rikki, niin ne pitää korjata teipillä :DD

aba: siellä oli paljon kaikkee superpelottavaa :D
 
Hei mun on pakko tietää et miten reagoit kun MJ kuoli? Tai siis oliks se sulle merkittävä henkilö tms.
 
sinä teet aika harvoin näitä postauksia, olisi kiva lukea enemmänkin. (:
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]