Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

ravintolapäivä

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

ravintolapäivä

are you feeling fashionable?

tiistai 4. lokakuuta 2011

 

ravintolapäivä

Tänään vietettiin Ravintolapäivää ympäri Suomea, ja pitihän ruokaa rakastavan Nadjankin pistäytyä parin ruokakojun luona. Sitä ennen kuitenkin tuli käytyä Pohjoismaiden suurimmalla sisäpihalla järjestetyllä kirppiksellä.

Mukaan ei tarttunu kirppikseltä mitään, vaikka ton Virginian rekisterikilven ostaminen jostain ihmeellisestä syystä houkutteli aika paljon. Kirppiksen jälkeen oli Ravintolapäiväilyn vuoro, ja alotettiin reissu Combat Rock Shopista. Siellä piti olla vegehamppareita, mutta ne ehti just loppua kun päästiin perille :(

Kallion jälkeen käytiin Varsapuistikossa, jossa oli crêpekoju, mutta siellä(kin) oli ihan kauheet jonot eikä me nälkäsinä jaksettu jonotella, joten käveltiin keskustaan. Matkalla bongattiin hieno ötökkä :D

Oltiin tehty Google Mapsin avulla hieno kartta, johon merkittiin paikat joissa haluttiin käydä, ja seuraavana listalla oli Eerikinkadulla sijainnut The American Heart Attack, jonka menu sisälsi mm. suklaaseen dipattua pekonia...

...mutta kaikki ruoka oli jo loppunu :((((((((((((

Seuraava kohde oli Wurstsalon, jossa oli myöskin ihan jäätävät jonot ja tässä vaiheessa alko nälkä olemaan niin kova ettei oltais mitenkään jaksettu jonotella.

Löydettiin vahingossa lettukoju, jossa ei ollu pahat jonot ja oltiin onnellisia.

Me löydettiin edellinen lettukoju matkalla Pikku Maatuskan luo, mutta kun päästiin perille, oli venäläiset piirakat jo loppunu, eikä tarjolla ollu enää muuta kun vodkaa ja limua. Me maistettiin ginger alea, joka oli tosi hyvää!

Ja jälleen kerran ravintola joka oli ihan täynnä, nyyh. Tässä vaiheessa luovutettiin, koska nälkä oli jo tosi kova ja oltiin kävelty dagen efter -fiiliksissämme n. 666 kilometriä ja oli pakko saada ruokaa heti.


Ja lopulta löydettiin ittemme pizzabuffetista :DDD Ei menny Ravintolapäivä ihan putkeen :D

Huivi kirppis
Takki H&M
Mekko eBay
Laukku Fida
Ballerinat Primark, Lontoo


Kommentit: Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]