Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kotona taas!

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kotona taas!

are you feeling fashionable?

torstai 7. huhtikuuta 2011

 

kotona taas!

Ihan alkuun täytyy sanoa, että superbuu!
Lontoossa oli eilen +22 astetta ja täällä Suomessa, jonne palasin eilen illalla oli tyyliin +2. Eli jo säänkin puolesta harmitti tulla tänne, Teemun hyvästelemisestä puhumattakaan. Nyt onki sit koko loppuviikko töitä, vaikka tuntuu että tarvitsisin toisen loman ihan vaan toipuakseni tästä edellisestä :D

Mahtuu elämään silti kivojakin asioita, kuten vihdoinki ilmestyny New Look -lehti! Mä sain parin muun bloggaajan ohella kunnian kirjotella/tehdä juttuja tommoseen uuteen aikakauslehteen, ja vaikka lehden julkaseminen onkin vähän viivästyny ja nettisivut on vielä kesken, on mulla superhyvä fiilis. Nää viivästykset on asioita, joita valitettavasti tapahtuu välillä vaikka kuinka tekiskin kaikkensa, koska ihan uutta lehteä ja sivustoa tehdessä tulee ylläreitä, joihin ei välttämättä oo osannu etukäteen varautua. Anyways, lehti on suurimmassa osassa lehtipisteistä myynnissä ja hintaa on 3,90€.




Mukaan mahtuu muotikuvien ja kollaasien lisäks mm. kaksi matkajuttua, joista toinen on mun tekemä ja sisältää pari mun lempparipaikkaa Lontoossa. Sieltä pitäis löytyä vastauksia käymisen arvosia paikkoja kyselleille :)

Kommentit:
pystyykö tota lehteä tilaamaan?
 
oi pitääpä käydä nappaamassa mukaan toi lehti jostain :>
 
kävinkin tänään ostamassa ton lehden :) näyttää lupaavalta!
 
Awesome! Täytyy käydä ostamassa jostain ;)

http://dashantilife.blogspot.com/
 
Onnea hienosta mahdollisuudesta! Ostin sen itsekkin ihan uteliaisuudesta ja kyllä lehden visuaalinen ilme oli todella onnistunut, raikas ja ilmava. Tykkäsin tosi paljon myös runsaasta ja paikoittain hyvinkin persoonallisesta kuvituksesta. Lehteen oli saatu koottua myös hyvin kiinnostavia teemoja.

Tietenkin muutama puutekin löytyi - johtuen ehkä juuri siitä, että kyseessä oli vasta lehden ensimmäinen versio. :) Kielioppivirheitä oli runsaasti ja puhekielisyyttä esiintyi kaikissa jutuissa yllättävän paljon. Lisäksi ingressit eivät juurikaan vastanneet tarkoitustaan ja tuntui ajoittain myös siltä, että useille kirjoittajille pitkä artikkeli saattoi juttutyyppinä olla vieras.

Mutta kunhan nuo pienet lastentaudit saadaan kuntoon, niin eiköhän lehdestä tule oikein hieno uusi julkaisu. Keep up the good work! :)
 
Englannin kielessä monikon kanssa verbiin ei tarvita s-päätettä loppuun.
 
Parissa blogissa olenkin tuosta lehdestä tosiaan kuullut! Sairauden kouristuksissa en ole päässyt vielä itselleni ostamaan, heti kun ihmisten ilmoille pääsen käynpäs katsomassa millainen lehti sitä on tullut tehtyä! :)

http://elapaivakerrallaan.blogspot.com/
 
Anteeks mun on pakko kysyä! Asuuko Teemu Lontoossa?
Oon justiin vasta alkanu lukemaan blogias, joten en oo ihan kärryllä kaikesta ;D
 
Hei jee, taidankin käydä koulun jälkeen ostamassa tuon ! :))

t.Nuppeli
 
Erehdyin eilen ostamaan ko. lehden ja petyin todella pahasti. Eipä tule uudestaan ostettua.
 
Oi sulla on ihan mahtava blogi, ja oot tosi kaunis! (:
 
Ihmettelin kun luin kyseistä lehteä, että eikö tekstejä oikolueta? Erään henkilön jutussa oli aika monta kirjoitusvirhettä... :)
 
Ihanaa kuulla että Lontoossa on noin lämmintä kun itse olen sinne menossa parin viikon sisällä :)
 
Minkä ikäisille tämä lehti on suunnattu, oikeastaan nuorille vai aikuisille?
 
siis asuuks teemu englannis mut se on sun poikaystävä? :D
 
haluan ainakin kuvaa lontoon ostoksista ;) ja teemustakin ois kiva saada kuvaa
 
Heei tää sun blogi on aivan mahtava! Oon vasta alottanu lukemaan, joten oon vähän kujalla et missä oot nyt töissä? :D Ja mikä on sun lempi kauppa siellä hesassa?
 
olitsä tnä ginas siin forumin vieres :D ? meinaa saatoin nähä sut mut en oo iha varma :D
 
näyttää visuaalisesti tosi nätilt toi lehti! pitää tsekkaa ku kerta tutustumishinta ei oo ku 3,90 :-)
 
Oi mä niin ostan ton lehen! (: ja harmittaa sun puolesta ku et voi nähä teemua nii usein, ku tunnutte olevan nii onnellisia yhessä ;/ onnittelut silti tosi komeest ja mukavanolosest miehest! ;)) <3
 
Oi mä niin ostan ton lehen! (: ja harmittaa sun puolest ettet voi nähä teemua nii usein, ku tunnutte olevan nii onnellisia yhessä. Onnittelut silti tosi komeesta ja mukavanolosesta miehestä! ((; <3
 
kävin kans ittelleni nappaamassa ton new lookin ja tykkäsin kovasti ! :)
 
Sul on IHANA blogi, aloin just lukee ja jäin jo koukkuun :-D oot muutenki tosi kaunis ja sul on tosi upeit vaatteita <3 (;
 
Lehtiä tulee osteltua ihan liikaakin, mutta jos tuolla on sun tekemiä juttuja niin kai sekin pitää ostaa:D Rakastan sun blogia, tästä jotenkin välittyy elämän ilo ja innostus:D nostattaa munkin mieltä:D Kiitos!!
P.s. mikä sua estäis muuttaa Lontooseen? Muu kuin työ..?
 
Oih, muutaman blogin perusteella täytynee varmaan huomenna mennä ostamaan lehti mielenkiinnosta!

http://oh-deardeer.blogspot.com/
 
Lehti näyttää tosi kivalta! Täytyy muistaa hakea omaksi :) Nettisivuja odotellaan vielä innokkaammin !



http://sleeponthewheel.blogspot.com/
 
pitää sanoa että hyvä kansikuva (mulle tuli jostain mieleen björk), pitänee ostaa.
 
vai että suurimmassa osissa lehtipisteissä, meidän kunnasta ei löytynyt yhdestäkään paikasta. kävin kaikki 3 ruokakauppaa, abc:n ja r-kioskin läpi, turhaa. -.-
 
ostin tänään ton lehden ja tykästyin niin paljon että tilaan jos mahdollista(:
 
Mulla ois yks pieni pyyntö: opetelkaa edes peruskielioppiasiat (mm. yhdyssanat), niin se tekee lehdestä uskottavamman ja kiinnostavamman lukea.
 
hei onnee ton lehtijutun takii ja harmittaa ku en viel ehtiny ostaa tota olin eilen kaverinkaa menos keikalle ja ehin vaa äkkii vilkaska tota lehtee ärräl mut huomena täytyy ostaa!:)
 
anonyymi: pystyy, netissä ja lehdessä on tilauslomakkeet :)

anonyymi: :)

anonyymi: kiva ku tykkäsit :)

dashanti: :)

maiski: kiitos hyvästä palautteesta. toivottavasti seuraava numero on äidinkielellisesti parempi :D

heidi: mäkään ite ite olis laittanu siihen s-kirjainta (mä en siis kirjottanu sen stailauksen tekstejä, joten palautetta siitä tulis laittaa johonkin toiseen osotteeseen :D) mutta englanninkielessä sitä ässää voi käyttää tehokeinona. :)

jeve: pikaista paranemista ja toivottavasti tykkäät lehdestä :)

nennq: joo asuu se :)

nuppeli: jee :)

anonyymi: harmi ettet tykänny. kyseessä oli kuitenki eka numero ja meillä on vielä paljon tsempattavaa :)

anonyymi: aww kiitti :D

ihmettelijä: kyllä tekstit oikoluettiin, mut siihen pitää panostaa seuraavaa lehteä tehtäessä huomattavasti enemmän :D

janni: kivaa matkaa :)

anonyymi: 18-30 -vuotiaille :)

anonyymi: kyllä :D

anonyymi: teemusta on näkynyki pari kuvaa täällä blogissa kun kattelee noita vanhempia postauksia :)

anonyymi: mä oon töissä gina tricotissa ja lempparikauppaa en kyllä osaa päättää :/ shoppailen ihan liikaa perusketjuliikkeissä..

anonyymi: olin :D

iidjå-j: :)

anonyymi: onhan se tosi harmi, mut sit taas osaa arvostaa sitä toisen näkemistä paljon enemmän kun näkee niin harvoin. sitäpaitsi teemu on tulossa koko kesäks suomeen, eli superjees! :)

anonyymi: tosi kiva kuulla :)

anonyymi: kiitos paljon :)

anonyymi: oikeestaan muu kun työ ei estä lontooseen muuttamista, ja eihän sitä tiedä jos joskus tulevaisuudessa uskaltaisin repästä ja muuttaa lontooseen :)

lusikka: :)

gigi: nettisivujen kanssa on ollu teknisiä ongelmia, mut eiköhän se siitä :)

anonyymi: kiva ku tykkäät :)

anonyymi: tosi harmi! lehti on ainakin täällä helsingissä ehitty myydä loppuun parissakin paikassa. oliskohan sama homma käyny sit siellä...?

netta: kiva kuulla :)

anonyymi: oon täysin samaa mieltä :D

anonyymi: toivottavasti tykkäät :)
 
toi lehti on tosi hyvä! olitko muute koissain kuvissa ite malina? :))
 
miks ihmeessä jutussa on englannin kielinen otsikko.. aivan naurettavaa
 
Aika kotikutoinen toi lehti oli. Ostin sen ja kyl mä petyin. Melkein kaikki sivut samannäkösiä, paljon kirjotusvirheitä, taitto suht' outoa. No, kiva kuitenkin, kun uusia lehtiä tulee. -Pöppö
 
XD paska lehti
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]