Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

huraa!

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

huraa!

are you feeling fashionable?

lauantai 9. lokakuuta 2010

 

huraa!

Tupareista on selvitty hengissä, vaikka punavalkoseks värjätty matto ja tän hetkinen olotila koittaaki väittää muuta. En myöskään pysy housuissani, koska mulla toimii netti!! Laitoin eilen herättyäni koneen päälle ja huomasin ettei netti toimi. Tarkistin kaikki johdot ja tietokoneen asetukset sekä luin wlan-boksin ohjekirjan eikä missään ollu vastausta sille miks yks valo vilkku ja muuten boksi oli pimee. Soitin sitten asiakaspalveluun ja noin puolen tunnin puhelun jälkeen selvis ettei koko taloyhtiössä toimi netti! Hauskaa tässä on se, että mä olin ensimmäinen joka soitti asiasta ja mäki soitin vasta yhentoista aikaan aamulla. Oonko mä ainut koko taloyhtiössä joka oli ihan huonona? Jopa niin huonona, että hain äidiltä lainaan mokkulan. Ei sit kuitenkaan saatu tuparivieraiden kanssa sitä toimimaan, joten ilta kulu ilman nettiä ja spotifyta. Tämmönen pieni vierotus teki ihan hyvää, vaikka olikin tiukkaa :D



Toi eilinen kuva kertoo mun tän hetkisistä fiiliksistä. Tanssisin jotain voitontansseja pitkin asuntoa ellei tää olo olis niin heikko... :D
Ja vieraita oli enemmän kun noi kuvassa näkyvät pojat, ja vieraista löytyy ihan mahtavia kuvia mutta musta tuntuu ettei tyypit lämpeis sille että tungen niiden kuvia tänne blogiini, joten mennään näillä kahella kuvalla.



Netti ei tosiaan toiminu sillon kun olin menossa Alkoon, joten en voinu lukea teiän mahtavia booli- ja tarjoiluvinkkejä. Muistin kuitenkin että joku mainitsi Karpalet -karpalococktailin ja ostin sit alkosta sitä ja viinaa. Niiden seuraks boolimaljaan pääty rypäle-karpalomehua ja kivennäisvettä. Ei ollu ehkä mikään maailman paras booli, mut toi oli ensimmäinen booli minkä oon koskaan tehny ja jouduin heittämään ainekset omasta päästäni joten siihen nähden toi menetteli ja näytti myös kelpaavan vieraille. Ruokapuoli taas koostu suolakekseistä, erilaisista juustoista, patongista, sipseistä, karkeista, lihapullista ja viinirypäleistä. Mun oli tarkotus tehä mun bravuuri, eli cocktailtikkuja mut tuli sit vähän kiire tuparivalmistelujen kanssa ja tarjoilin lihapullat ja viinirypäleet suoraan kulhoista. Kirsikkatomaatit ja mozzarellapallot unohtu kokonaan laittaa tarjolle, mut nyt mulle jäi ees jotain syötävää tälle aamulle :D

Huh mikä romaani. Mut pakko vielä mainita se, että sain ihan mahtavia tuparilahjoja! En ollu tosiaankaan odottanu mitään, ja yllätyin varsinki poikien panostuksesta. Esimerkiks Aleksilta sain monitoimiraastimen ja kortin jossa lukee "NYT VOIT RAASTAA! T. ALEKSI" ♥

Kommentit:
Loistava toi ensimmäinen kuva! :-D
 
toi kämppä näyttää tosi kivalta. varsinki toi keittiön väritys on ihana :))
montako neliötä sun kämpässä on? oon ettinyt kämppää tässä jo jonkin aikaa ja kaikki on kooltaan liian kalliita tai sitten muuten vaan joku kämpässä mättää.
 
miten oot ottanu noi kuvat?
Kivan näköiset ja kuuloiset partyt.
Äkkiä lisää kuvia asunnosta!
 
hei kun sä tilaat usein ebaysta nii onks siel vaikee tilaa et tuleeko sielt jotai tulli sähläämist vai paketti suoraa postii :D ja kerro sun lempi vaatekaupat netist,ja mist usein tilaat :) ja kerro jotai nettikauppoi jota suosittelet :)

ps. sun blogi on parass
 
Milloin oot aloittanu työt Gina Tricotissa?
 
Ahaha ihana tuo Aleksi!! :D
 
noona: :D

anonyymi: mä en ite lämpee niin kauheesti siniselle värille sisustuksessa, mut toi keittiö on muuten niin siistissä kunnossa ettei sinisyys loppujen lopuks kauheesti häiritse... tässä mun kopperossa on 24m2, eli mistään luksusasunnosta ei oo kyse :D

kesä: kuvat on otettu semmosella kameran objektiiviin liitettävällä kalansilmäosalla :)
ja asuntoesittelyä tulee sit ku oon saanu kaikki taulut ja peilin yms seinälle...

anonyymi: jos tilaa euroopan ulkopuolelta (esim jenkeistä tai aasiasta), niin sillon joutuu maksamaan tullimaksut jos tilauksen summa ylittää jotain 45e (en muista ihan tarkkaa summaa) mutta mä oon tilaillu eniten briteistä nii ei oo tarvinnu pelätä tullijuttuja. tuotteet on tipahtanu postiluukusta mut sit jos ne on ollu niin isoja ettei mahu, niin oon hakenu ne postista.
mä en kauheesti tilaile muualta kun ebaysta, mut oon joskus tilannu ainaki asokselta ja topshopilta. tällä hetkellä tilaus lazy oafille houkuttelis kovasti :P
tässä vielä linkit noihin:
http://www.asos.com/
http://www.topshop.com/
http://www.lazyoaf.co.uk/

anonyymi: elokuussa 2009

anonyymi: no niinpä! :D
 
Hei pakko tulla kysymään kun sä siellä ebayssa shoppailet niin paljon, että jos jossain kohteessa lukee että 0 bids, niin silloinhan sitä ei ole huudettu, joten jos itse sitten tarjoan siitä jotain eikä kukaan muu itseni jälkeen niin mähän sit voitan sen? :D
 
HETKen JO MIETIN ETTä E I K Ä : Ootko ottanu napakorun
 
:D:DD vähä siisti kuva toi 1 !:D ja ööö voitko sä tehä videopostauksen joskus se ois siiistiiiiiiiii!!!!!::::) ?
 
laita sun tuparilahjoista kuvaa!
 
mistä oot hankkinut tuon painajainene ennen joulua julisteen kun itte olen metsästänyt tollasta jo pari vuotta ? :P
 
tosi kivoi kuvii! olis tosi kiva jos esittelisit ton sun asunnon oikee kunnol (:
 
haha, fiiliksissä? :D ihania kuvia molemmat :)
 
Huippusöpöltä näyttää sun kämppäs! 8)
 
Hienoja kuvia!
 
heii mä oon vähän pihalla näistä järkkärikameran asetuksista, niin voisitkohan auttaa mua semmoisessa kuin, että miks mun järkkärissä on sekä objektiivissa että kamerassa af ja mn? ja miten ne vaikuttavat kuviin?... :D
 
hauskoi noi kuvat! :D mitä obektiivei sul on tohon sun uuteen kameraan jos saa kysyy?
 
"Anonyymi sanoi...
heii mä oon vähän pihalla näistä järkkärikameran asetuksista, niin voisitkohan auttaa mua semmoisessa kuin, että miks mun järkkärissä on sekä objektiivissa että kamerassa af ja mn? ja miten ne vaikuttavat kuviin?... :D"

Kannattaisko vilkasta ohjekirjaa ?! Tai kuvaa vaikka automaatilla niin ei tarvi tehä muutaku painaa yhtä nappia !

http://lmgtfy.com/?q=J%C3%A4rjestelm%C3%A4kameran+k%C3%A4ytt%C3%B6ohje
 
Kerran kokeiltiin kavereiden kans erästä booliohjetta, mikä osottautu ihan näppäräksi. Elikkäs: De Kuyper Sour Applea (mielell. koko pullo käyttöön), Suomi-viinaa, omenamehua ja Spriteä. Suhteuttaa niinku itestä parhaalta tuntuu :b

ps. Olin se joka halasi sua Städärissä tiskin luona, tosin en tiiä muistatko :D
 
"NYT VOIT RAASTAA! T. ALEKSI"
aww ihana :------D
 
usuk: jep, niin se menee. mut kannattaa ottaa huomioon, että monet huutaa ebaykohteita vasta ihan viimesekunneilla :)

anonyymi: häh mistä sulla se napakorujuttu tuli mieleen? en tajua :D

anonyymi: öööö enköhän mä voi :P

anonyymi: ei niitä oo niin paljoa eikä ne muutenkaan oo mitenkään erityisen kiinnostavia :D

anonyymi: ostin sen ebaysta :)

ilona: esittelen sen sit ku oon saanu kaikki jutut laitettua paikoilleen ja silleen :)

petra: kiitti :D

jonna: kiitos :)

layraaaaa: kiitos :)

anonyymi: mä en itse asiassa edes tiedä mitä varten se on kahessa eri paikassa, mut oon ite pitäny molempia autolla ja sit tarpeen tullen laittanu objektiivin tarkennuksen manuaaliseks.. :)

ööna: mulla on se ihan perus kittilinssi, eli 18-55mm. toi kalansilmäjuttu on sellanen halpislinssi joka laitetaan sen normaalin objektiivin päähän kiinni :)

anonyymi: :)

anonyymi: hahaahaah en olis muistanu ellet olis sanonu, mut nyt mulla tuli semmonen pieni muistikuva tästä tilanteesta. kiitos ja anteeks :D

anonyymi: niinpä :D
 
Eikä miten ihanas se "Nyt voit raastaa-lahja" :-D
 
Aaah, ihana toi sun hame, ostin sen, ja palautin, ku oma takapuoli ei sitten siihen istunu! :)
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]