Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

uutta & vanhaa

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

uutta & vanhaa

are you feeling fashionable?

torstai 16. syyskuuta 2010

 

uutta & vanhaa

Käväsin eilen lääkärillä ja koska oon nyt pari päivää maannu kotona kotivaatteissa, mun teki mieli pukea päälle jotain vähän erikoisempaa. Suunnitelma kuitenki tyssäs siihen, että n. 70% mun vaatteista oli edelleenki jätesäkeissä muuton jäljiltä koska kipeenä tuntu paremmalta idealta maata sängyssä ja katella tv-sarjoja kun laittaa tavaroita paikoilleen. Kuitenki ulos lähtiessä on ihan hyvä vaihtaa ne kotivaatteet johonki älykkäämpään, joten ei auttanu muu kun alkaa penkomaan jätesäkkejä. Ensimmäisenä törmäsin muovipussiin johon oli kerätty kirppismyyntiä odottavia vaatteita. Siis sellasia jotka olis pitäny myydä jo aikoja sitten mutta niihin liittyvien muistojen takia en ollu raaskinu. Päätin lopulta antaa parille kirppismyyntiä odottavalle entiselle lempparivaatteelle uuden mahdollisuuden, ja tältä asu lopulta näytti:



(Noi taulut ei muuten oo mun maalaamia eikä oo jäämässä tänne mun asuntoon, vaan ne(kin) on edellisen asukkaan jättämiä ja mun pitäis viedä ne varastoon mut en oo vielä saanu aikaseks)

Circle scarf Gina Tricot, n. vuoden vanha
Takki H&M, 5 vuotta vanha (sieltä kirppiskassista dyykattu)
Ruutupaita Gina Tricot, n. kuukauden "vanha"
Farkkushortsit on leikattu 3 vuotta vanhoista lempparifarkuista jotka on jotenki ihmeellisesti löystyny eikä näyttäny enää hyviltä täyspitkinä farkkuina. Nää on alunperin H&M:stä ja myöskin löytyny siitä kirppiskassista.
Saappaat Ellos, päätin pitää noi vaikka moni oliki sitä mieltä että noi pitäis palauttaa.





Muistatteko kun pari postausta sitten kerroin mun kameran salaman olevan taas rikki? No nyt se sit alko toimimaan parin viimisen kuvan kohalla ja sit lopetti uudestaan toimintansa. Myöskään automaattitarkennus ei enää toimi, vaan kaikki kuvat pitää tarkentaa manuaalisesti, mikä on mahdotonta jos koittaa kuvata asua niin että tähtää kameran seinää päin ja juoksee sen eteen. Lohduttavaa on se, että tää tarkennusongelma tuli vasta näiden kuvien ottamisen jälkeen...

Mut mitäs tykkäilette asusta? Olisko mun pitäny suosiolla laittaa toi takki myyntiin vai voiko tota käyttää? Entä mites noi saappaat? Näyttääkö ne yhtä junteilta kun aiemminki?

Kommentit:
hei kiva asu! (: mä en kyl pystyis olemaan tuolla kylmässä shortseilla.
 
Saappaat ei koskaan näyttänytkään junteilta ja tollasia takkejahan on nyt hennesit täynnä, eli keep them both!
 
Tottakait tuota voi käyttää! Nuitahan on kaupat pullollaan tälläkin hetkellä,ja kaikki viedään käsistä :D
 
Voisit luovuttaa mulle ton ruutupaidan :-( yhyy haluan!
 
miun mielestä noi kengät on just passelit eikä ne näytä ollenkaan liian isoilta siun jaloissa! hyvä et pidit :)
 
Takki on ihana, älä myy :)
 
Voin ostaa ton takin sulta :D tosi ihana! =) Toivottavasti paranet pian, ei oo kivaa olla kipee :/

-fredu
 
toi takki on ihanaaaaaaaaaa! muutenki kiva asu:):) ja noi saappathan on just aika reteet
 
Tuo takkihan on just perfecto, elä myy pois :)
 
Heeiii, toi isompi taulu tossa alla, voisitko ottaa siitä paremman kokokuvan, olisin mahdollisesti kiinnostunut ostamaan sen... :o
 
Ei noissa saappaissa ole mun mielestä mitään vikaa! :] Ihana asu, varsinkin tuo takki. Mulle saa myydä sen. :DD
 
Myisin sieluni tosta takista!
 
takki on just ihana ! kengille en oikein syty, mutta eikös se pääasia ole, että omaa silmää miellyttää, eikä monen sadan "muotitietoisen" teinitytön? :--)
 
ihana asu jooo :) mut säästäisit noit tauluja, tai siis ehkä sä sitä meinasitki "varastolla" :-D

elisabeth
 
Kiva asu! Toi takki varsinki ♥ Oon ettiny tollasta jo jonkin aikaa mut noin kivannäköseen en oo vielä törmänny :|
 
takki on ihana♥ eine kengät oo mitenkää pahat! Sä oot sen verran pitkä, et ne näyttää just sopivilta.
 
Takki on just kiva :)
 
Toi takkihan on vaik kuinka hieno!
 
munkin mielestä parempi pitää toi takki, just ihana!
 
Ihana takki,älä myy :-)
 
Kiva asu ja toi takki on just cool :) Mut oon vielki sitä mieltä et noi saappaat näyttää vähä semmosilt halvoilta anttila kengiltä ;(
 
jos et haluu pitää tota takkii nii mulle voi myydä/antaa/lahjottaa ^^
 
takki on ihana! voin kyllä ostaa sen jos et haluukaan pitää sitä :---)haha :D
 
takki on ihana mutta kengät ei miellytä mun silmää =p
 
Mun mielestä toi takki sopii sulle paremmin kuin hyvin, eli äläpäs myy ainakaan vielä ;)
 
Mulla olis yks juttu sulle, mun blogissa. :)

http://lovefactoryy.blogspot.com/2010/09/meikkituto-bba-paivan-asu.html
 
ton takin voisit myyä.... mulle !

tykkään tosta asusta, tuossa yhdistyy moni tämän syksyn elementti. tai siis ainaki mun mielestä :D ja mitkä mulle kolahtaa.
 
Mites sä oot vonu laittaa noin sulle sopivan takin kirppikselle meneväksi? : DD Pidä ihmeessä toi hyvä tyttö, ja noista kengistä.. Olin väärässä sillon! Noihan sopii tohon ihan älyhyvin ! Mut ku sillon kuvasit ne läheltä nii ei sillee iskeny mut tuskin kukaan tulee kadulla jalkojentasolle sun kenkiä tarkastelemaan : D

-www.blognamedsweet.blogspot.com
 
tollaset juoppotakit on nimenomaan nyt muodissa, joten aika hauska et kysyt kannattaako pitää:D
 
Pidä tuo takki sopii sulle mainiosti ja nyt kengät näytti paljon paremmilta kuin aikasemmin!
 
Toi takki on ihana, sinuna pitäisin sen. Samaten noi kengät on upeet, eikä ne näytä mun mielestä yhtään liian isoilta. 8)
 
Takki hot, saappaat edelleen not :D mut pääasia tietty että sä tykkäät! eikä noi näytä enää yhtä pahoilta ku siinä edellisessä postauksessa.
 
Ihana takki, älä vaan myy sitä! Mutta saappaille en lämpiä niinkään. Sulla on monet saappaat, ehkä semi samanlaisiakin? Ja säästyisipä nekin rahat johonkin vielä ihanampaan :) Tai sisustamiseen!
 
Tykkään takista! Eli älä vaan myy :)
 
noi kengät näyttää nii hessuhopo kengiltä sun jalassa :D muteise mitööö ku onhan noi iha hienot.. :) pistää vaa silmää.kiva asu vaikka toi ruutujuttu melkee aina,mut who cares?! oo tniin kaunis :---)
 
Hei pliis voitko kertoo jonkun suomenkielisen sivun mistä saa laitettua sen taustakuvan blogin reunoille ku en tajunnu siitä enkun kielisestä mitään :)
 
Älä vaan myy takkia! Se on aivan ihana :)

En kommentoinut kenkäpostaukseen, mut nekin on kivat. Hyvä, että et palauttanut :) Itte tilasin laukun, joka olikin sit ihan saatanan ruma (nyt aloin miettii, et kommentoinko sitteski aiemmin jo..). Elloksen tuotekuvat <3
 
voitko suositella canon eos 550d:hen jotain salamaa? =)
 
Mulla on kans noi elloksen kengät! ja ei luoja vaikka iha normaalia kokoo mulle ni 5cm jää ylimäärästä pohjassa! ne ei kuitenkaa tipu jalasta ni en sitte palauttanu/vaihtanu niitä.. toivottavasti ei myöhemminkää tuu ongelmaa niide kans että tippuis jalasta!
 
Jos mulla olis tommonen takki, en luopuis siitä ikinä, joten en suosittele. Ja mun mielestä noi saappaat on sun tyyliset, ja ihanan rockimaiset. :)
paranemisia sinne!
 
hei voit lahjoittaa noi taulut minulle jos et halua pitää niitä! :D
jos sieltä löytyy jotain mikä minulle kelpaa,täällä seinät kaipaisivat enemmän tauluja.
voin kyllä maksaakkin niistä!

ja ainakin minusta tuo takki näyttää tosi hyvältä c:
 
Hei,
wau upee takki :) pistä se huuto.nettiin myyntiin maksan tuosta hyvin. vink ;)
 
Toi takkiha on ihana! Voit toki myydä sen kirpparil ni tuun ostaa sen :D
 
tarkista ettei oo roska linssissä ;)
Kiva asu, takki on on just bra sulle :)
 
Hei Nadjasein, jos et käytä takkia niin mä voin ostaa sen sulta. Tiedät että tykkään. :)
 
Ihmeellinen asu jotenki jos oot kipeänä.. kylmään syyssäähän minishortsit ja ohuet sukkikset vieläpä.. nyt hämmästytit vakkarilukijankin.. no toivottavasti et tullu kipeemmäks.
 
No tossa kuvassa noi saappaat näyttää ihan hyvältä, parempi vaan, ku et palauttanu, vaikka ite sanoinki, et pitäs :D
Takki on siisti. Pidä se. Tai myy mulle ;)
 
Kantsis ostaa sellanen kaukolaukaisija.

http://www.cyberphoto.fi/index_fi.php?/info_fi.php?article=RC-6
 
Ihana takki :) Eli voi tietysti käyttää! Halloo :D
 
Aivan ihana asu, tuo takki on mahtava :)
 
takki on just sellane mitä itse oon ettiny ja kauan! popot on yhtä ihanat kuin ennenkin, so keep them both! =)
 
SUL ON SIKA ÄLLÖT HIUKSET KU NE ON NOI HAMPUT, tee niille jotai, muuten oot kyl tosi kaunis
 
Kivat takki ja kengat :)
Ela myy ;)
 
ootko eronnu eetun kans vai? :'<
 
hei jos ett tee tolla isommalla taulupohjalla mitään ni oon valmis raahaamaan sen pois nurkista! ;-)

-tölkkipoika
 
Todellakin pidät ton ruutupaidan ja takin! Tai jos et, niin voit aina myydä ne mulle :-) Tosi kivannäköset!

Ja noi kengätkin on musta tosi hienot, hyvä että pidit!
 
hups, siis toi ruutupaitahan oliki uus.. :-D No mut on kiva, olipa kirppiskassista tai uus!
 
Noi kengät on just hyvät,ja toi takki on aivan ihana! älä myy niitä pois! :)
Onko nuo kengät muuten syyskengät,piätkö niitä siis vaa nyt syksyn?
 
Takki on kiva, paitsi ei haittaa vaikka et pitäiskään sitä ja antaisit mulle. ;)
 
kiva asu! toi takki on ihana !
 
nuo saappaat on ihanat tottakai pidät ne! ja samoin takki, näyttää tosi kivalle :))
 
mikset vastaa näihin kommentteihin?
 
Mistä tunnet mungolifen annan? olitteko ennen jo tuttuja ennen ku aloitte bloggaajiks?
 
mistä maasta oot kotosin? tai onks sun jompi kumpi vanhempi ulkomaalainen? =)
 
takki on ihana ja kengät kans! pidä kummatki
 
hei laita toi iso taulu sun sängyn yläpuolelle, näyttäis hienolta! :)
 
Mikä sun kengännumero on yleensä? Aattelin vain kun oon itte ehkä tilaas tommosia kenkiä et mikä koko kantsis tilata :)
 
toi takki on just kivan rentsi ja tommosiahan on kaikissa kaupoissa nyt :) tosin toi on paljon kivempi ku ne nykysin myytävät jätesäkkilintubonggaja-takit !
 
hyvä et pisit ne kengät!!
 
Mä voin ostaa sulta ton takin. :D eipähän tarvis lähtee kriiseileen kauppoihin. inhoon tätä aikaa vuodesta kun pitäis alkaa käyttään takkia mutta en koskaan jaksa alkaa etsimään mitään. -katri
 
Häh? Noi kengäthä on just siistit! Miten joku voi sanoo noit junteiks? :-D Sulla on muutenki tosi kiva blogi ja oot tosi nätti! :-)
 
toi takki on tosi kiva! älä myy sitä tai sit myy se mulle ;-)
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]