Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

1. päivä

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

1. päivä

are you feeling fashionable?

tiistai 13. huhtikuuta 2010

 

1. päivä

Oon lukenu monista blogeista sekä kuullu myös blogittomilta kavereiltani harmitteluja siitä, että H&M:n The Garden Collectionin parhaat palat myytiin loppuun niin nopeesti. Mutta ei hätää! Teille on luvassa kiva kilpailu!



Tän päivän kilpailuun osallistuvista kolme saa The Garden Collectionin liehuhihapaidan itelleen. Paidat on kokoa 38, ja veikkaisin niiden menevän mallinsa puolesta myös kokoa isommille ja pienemmillekin. Tunika on kierrätettyä polyesteria ja on varmasti ihanan vilposa kesähelteillä. Kiitokset H&M:lle palkinnoista.

Kilpailuun osallistut vastaamalla kysymykseen

Mitä odotat eniten kesältä?

Muista kirjoittaa kommenttiin vastauksen lisäksi sähköpostiosoitteesi. Anonyymien kannattaa keksiä nimimerkit.
Valitsen voittajiksi kolme parasta, hauskinta ja/tai mielenkiintoisinta tekstiä.
Kilpailu päättyy keskiviikkona 10.00 kun seuraava alkaa.
Julkaisen kaikkien arvontojen/kilpailujen voittajat samaan aikaan, eli ensiviikon maanantaina.

Onnea! :)

Kilpailu on päättynyt!

Kommentit: «Vanhin ‹Vanhempi 401 – 505 / 505
Jaa että mitäkö kesältä odotan? Paremmin vois kysyä että mitä en odota, sillä kesässä on niin paljon ihania asioita! Tietenki odotan näitä perusjuttuja, eli lomaa, auringonpaistetta, lämpöä, rannalla oloa, jätskiä jne. Noiden lisäksi listalle nousee ehottomasti skootterilla ajelu, rippikoulu ja toivottavasti myös ulkomaanmatka :). Kesässä parasta on tietty myös kesävaatteiden osto - eli shoppausta tiedossa. Ei ole melkein mitää ihanampaa ku shoppailu kaupungilla auringonpaisteessa hyvässä seurassa :). Välillä vähän jätskiä nassuun ja homma jatkuu.
Lapsesta asti kesässä on ollut parasta myös synttärit, sillä kukapa nyt ei tykkäisi kakusta ja lahjoista? ;)
KESÄ, TUU JO!

- Ellu
(elinallepostia@hotmail.com)
 
Uimarantoja, valoisia öitä, lämmintä kesätuulta, jäätelökiskalla käymistä, ajantajun kadottamista,ulkomaanmatkaa, vapautta kouluhommista ja oleskelua entistä enemmän kavereiden kanssa, jos näin muutaman mainitsee :)

tanja_salow@hotmail.com
 
Larski, Lallaaa-@hotmail.com

Odotan kesältä eniten sitä ihanaa vapauden tunnetta ja auringon lämpöä. Ei koulua, ei stressiä, ei paksuja toppatakkeja, vain ystävät ja oma mielikuvitus keksiä joka päivälle jotain ihanaa tekemistä heidän kanssaan! En malta odottaa että pääsen auringon alle makaamaan ja saisin ihanan rusketuksen ja saisin relata koko 9. luokan edestä kun on rehkinyt niin lujasti hyvien arvosanojen eteen. Ihanaa nähdä myös luonto kukkivan vihreänä ja kuulla lintujen laulua ja syödä siinä samalla jäätelöä. Ihmisetkin ovat kesäisin pirtsakkaampia kuin talvisin joten sekin on vain pelkkää plussaa! Toivon saavani uusia ystäviä kesällä, lie vaikka rannalla tapaisi jonkun. Kesä on elämän parasta aikaa! En vain malta odottaa, onneksi sitä ei tarvitse enään kauaa odottaa ja siitä kyllä tulee ihan odottamisen arvoinen!
 
Odotan kesältä töitä, rahaa ja sitä kautta Lontoon matkaa, jonne olen suuntaamassa festareiden merkeissä, kun ei tämä Suomenmaa riitä. Tosin tuo kiteytynee kesän loppuun - näin muuten odotan katolla istumista kevyellä sateella, käsi kädessä hoippumista, yöllä luukulta ostettuja ranskalaisia, ulkona makaamista ja tähtitaivaan tuijottelua, sorsien kuvaamista ja kaikkea pientä, jota voi hyvässä seurassa, lämpimässä ilmastossa ja olemattomalla ajankäsitteellä tehdä. Kaikkein eniten ehkä kesältä odotan puhdasta pöytää, saa nollata taas melkein vuoden opintoryönät päästä.
 
Eniten mä odotan kesältä lämpimiä ilmoja, mansikoita, uimareissuja, piknikkejä, matkoja ulkomaille, kesävaatteita, jäätelökioskien myyjiä joiden kanssa tulee aina riitaa:D, kavereiden kanssa matkustelua, huviopuistolaitteita ja kaikkea sitä itikoiden määrää josta joutuu kärsimään kutinan merkeissä :D
 
Kesältä tietysti odotan aurinkoa, rusketusta, kavereitten näkemistä, KESÄVAATTEITA! Ei enää hanskoja, pipoja, talvitakkeja, pakkasesta punaisia kasvoja(Okeiokei, kumminkin onnistun polttamaan naamani auringossa mutta silti.. :D) Kesällä myös menen ekaa kertaa kesätöihin. Sieltä saa mukavat rahat shoppailuun. Olenkin ajatellut mennä ensinmäistä kertaa elämässäni Helsingiin shoppailemaan kesällä. Tälläiselle korvessa asuvalle Hesan shoppailu mahdollisuudet ovat kuin paratiisi. Heinäkuun loppupuolella menen rippileirille, jota odotan varmaan eniten. Ja rippijuhlista saa rahaa eli lisää shoppailua! :D Voi ei, en jaksa edes odottaa sitä kaupoissa kiertelyä, kävelemisestä väsyneitä jalkoja ja sovituskoppeihin jonottamista.. Eli ehkä eniten rippikoulun ohella odotan shoppailua. :>

(lallu_ellu_marissa@hotmail.com)
 
Mun kesän alkuun on tasan 32 päivää ja silloin lennän kerämään kesäfiilistä Kreikkaan. Kesässä itsessään odotan erityisesti jäätelökioskeja, vihreitä nurmikkoja, hiekkarantoja, aurikolasien taakse piiloutumista, rusketusta, balleriinojen kulutusta kuumilla asfalteilla, mansikoita, ystävien kanssa grillailua, terasseja ja ennen kaikkea aurinkoa! Parasta kaikessa on se kesän tuoma fiilis. Kaiken tämän kruunaa matka Italiaan Toscanaan syyskuun alussa. Ah. Voutaisko kelata jo kesään? :)
 
odotan kesältä sitä, että mulla on pitkä tukka jossa ei ole liikaa takkuja tai että se ei näytä muutenkaan liian hamppuiselta tai rumalta! pitää muistaa käyttää myös hattuja, mulla on tällä hetkellä kaks aika kivaa ja lisää on hankinnassa.

toivottavasti kahmaisen jonku kivan duunin, jossa tienaa rahaa mukavasti ja jossa vois vaikka viihtyäkkin? haluan myös hellettä ja aurinkoa (viime kesä on my mind!) ja kivan rusketuksen ja muutaman pisaman.

haluaisin päästä festaroimaan ainaki ilosaareen ja flowhun. toivottavasti kaikki kaverit pääsee sinne myös, ja kaikki ikävät tyypit jää kotiin! pitäisi muistaa myös katsoa niitä pändejä, eikä roikkua ylihintaisilla anniskelualueilla..

salaa odotan myös rakkautta (ainakin vähä…)

siinä se :) (maissku@luukku.com
 
Odotan eniten mun kesätyötäni mansikanmyyjänä. Saan tavata uusia ihmisä paljon ja jutella niin paljon ku huvittaa, sitku siit saa rahaa PAALJOON nii saan nii monet kengät ku haluan, vuokran maksun lisäks siis. Tietenki ootan aurinkoa ja 5 viikon päästä 18-vuotispäivää viettävänä terassihetkiä kavereiden kanssa Suomen "polttavassa" auringossa. :)
 
Odotan kesältä KOLMEN VIIKON kielikurssia Brightonissa, aurinkoisessa osassa Englantia. Lähen sinne parhaan kaverin kaa ja tulee olee nii hauskaa !! Eniten venaan myös sitä shoppauspuolta Lontoossa sekä kahen päivän reissuu Pariisiin, oiii kesä on ihanaa aikaa <3 Ja se lämpö ja et voi vaan mennä ulos hengaa oiii tulee nii kivaa ja ois viel kivempaa ku ois tommone ihana paita jonka vois vaa heittää päälle <3

pipsa_xd@hotmail.com
 
oiii ihana !!!

odotan eniten kesältä sitä, kun pääsee mökille hengaamaan biksuissa ja ottaan aurinkoa (= ja tietty vaan oleileen mah. kaverin kanssa, ehkä jopa tuo paita päällä jos hyvin käy ;) ja kaikkia ihania kesävaatteita ja bikineitä ja rusketusta jajajajaja .......

suvi_pikkarainen@wippies.fi
 
Odotan eniten kesältä kavereiden kanssa hengailua, auringosta nauttimista, jäätelön syömistä, piknikkejä, rantabailuja, lomaa ja stressittömyyttä, teltassa nukkumista, mökkeilyä ja sitä että on aikaa tehdä mitä haluaa milloin haluaa :) Ainiin ja yöllisiä kävelyjä kavereiden kanssa vähillä vaatteilla :p KESÄ TULE PIAN! <3

janitammt@gmail.com
 
Kesältä odotan liian pitkän (mulle...) talven jälkeen kesäkelejä, kesävaatteita, rusketusta, Kos- matkaa ja kaikkea kivaa kavereiden ja poikaystävän kanssa keksittävää :)

valekuva@gmail.com
 
Odotan niitä ihania päiviä, jolloin ei oo mihinkään kiire vaan voi vaan kuljeskella ystävien kanssa ja syödä ihan parasta kesäherkkua eli jätskiä. Vielä ei oo tiedossa mitään matkoja mutta kesällä on ihan parasta vaan olla:>
 
odotan kesältä eniten lomaa, aurinkoa, kavereiden kanssa hengailua ja tottakai aurinkoa! :)

n-itaaa@hotmail.com
 
Kesältä odotan mitäpä muutakaan kuin aurinkoista säätä.
Viime Kesä vilisi silmieni edestä liiankin nopeasti ja se mitä kaipasin jäi puuttumaan.
Silloin en ajatellut sopiiko mahdollisesti tämä paita näiden shortsien kanssa ja päinvastoin, ehen, en pätkääkään. Nyt odotan innolla elämäni "ensimmäistä muodikasta" kesää, jolloin puen tyylikkäät korkkarit jalkaan ja mietin vaatteiden päälle. Tosin, joku kiva ulkomaanmatkakin olisi kiva. :)

Katri--@luukku.com
 
Vaatteita, aurinkoa, lomaa, kiireettömyyttä, ruokaa, festareita, yms!
 
Osallistun:))

Mä ootan kesää ku aurinko paistaa ja on lämmin(: Voi käydä uimassa. Pääsee mökkeilee taas =) Voi ottaa kuvia ulkona ku kaikki on vihreetä ja nättiä! Ootan kesää myös sen takii ku mä rakastan kaikkia kevyitä ja nättejä kesävaatteita!!♥(Kuten palkintopaita;D) Ja jeeee, saan käyttöön mun rakkaan kesäkenkä-varaston!:DD (Ja pääsen myös laajentaa sitä:D) Kesässä ihanaa on myös loma, tottakai. + On aikaa lukee sun blogia sitä mukaa ku kirjotat, eikä silleen viikkoja myöhässä! :)♥

possumunkki(at)hotmail.fi

Ps. Nick: possumunkki:)
 
Odotan kesässä eniten sitä, että pääsee opettamaan meidän koiranpentua tykkämään uimisesta! Ollaan vakaasti päätetty että yritetään saada se nauttimaan pulikoinnista ja ainakin mutaojissa kahlailu sujuu jo ilolla!

krigu_@hotmail.com
 
kesässä odotan ehkä eniten englannin matkaa, jonne siis suuntaan ihanan ystäväni kanssa jonka kanssa ei olla nähty kunnolla lähes vuoteen, tämän lisäksi haluan nauttia (vähäisistä mutta sitäkin paremmista ) yhteisistä hetkistä poikaystävän kanssa, sillä hän on tällä hetkellä armeijassa, festareista ja töistä. Tämän lisäksi kovassa käytössä on varmasti jäätelö+aurinko+ranta= joka kesän lyömättömin resepti
mira.koponen@edu.ysao.fi
 
.. ja lisäys
ida175@hotmail.com
 
Eniten odotan kesältä, että nään rakkaat ystäväni Suomessa! En ole nähnyt heitä kohta puoleen vuoteen ja kaikkia on kova ikävä. Eniten odotan aurinkoisia picnic -päiviä mansikoiden ja jäätelön kera!
 
Vuosiin tapahtuu sellainen ihme, että tämä tyttönen ei ole kesätöissä! Tänä kesänä teen vähän kaikkea ja samalla en mitään. Haluan kiertää maata, kävellä pitkiä kävelyjä kesäyössä, telttailla, istua terassille, kärventyä rannalla, syödä jäätelöä ja kaikkea, mitä ikinä nuoren tytön mieleen juolahtaa.
Samalla en aijo tehdä mitään. Aijon istua sohvalla tylsyyteen asti tuijottaen ostoskanavia ja katsella rannalla aaltoja tunnista tuntiin.
Tuleva kesä on siis mahdollisuuksi ja mielikuvitusta täynnä. Kuitenkaan ei ole mielekästä tehdä joka kesäiset suunnitelma-listat "Mitä tänä kesänä teen", sillä sitä vain ahdistuu ja turhautuu enemmän. Kesä on omaa laatuaikaa itseni ja läheisteni kanssa, ja sitä odotan eniten. Terveisin. suoraa lukiosta 3. vuoden ammattikorkeakoulun opiskelija, joka on aina töissä ja joka ei ole useisiin kuukausiin nähnyt läheisiiän tai ystäviään.
 
unohdin sähköposti osoitteen ! mutta siis uusiksi odotan kesä siksi koska täytän 18v ja pääsen ajelemaan autolla, sitä odotan kovasti että saa kulkea helposti minne haluaa.

sekä kun pääsee terassille istuskelemaan ja viettämään aikaa auringoisessa säässä (jos on hyvä sää). sekä kun saa laittaa päälle kesä vaatteet ! ei tarvitse olla isoissa ja paksuissa vaatteissa enään.

lisäksi festareita, rantaa, matkustelua ja shoppailu ;) se terassilla läppärin kanssa daatamista.

(hemmoks@hotmail.com)
 
Ähh mä unohin! ;<
Ootan oleilua kavereitten kanssa! Ja mun kesätöitä, ku saan vihdoinki shoppailu rahaa. Ja sitä shoppailua tietenki!♥ ;))

[possumunkki(at)hotmail.fi]

- possumunkki:)
 
Voi, kun ihana palkinto Nadja!

Odotan kesältä sitä, että voi tehdä lähes mitä vain haluaa. Ihmiset ympärillä ovat onnellisia, säät ovat mitä parhaimpia ( myös sade ) ja on paljon mahdollisuuksia. Odotan siis kesältä piknikkejä, hetkiä rakkaiden kanssa, uimista meressaä/järvissä, aurinkoa, kesäsadetta, ulkokirppistelyä, grillausta, festareita, telttailua, mökkeilyä, öiden valvomista, fiiliksen mukaan elämistä, rentoilua,nautiskelua ja tekemättömyyttä.
 
hmmm.. mää odottelen kesältä kyllä uusia kokemuksia, enkä siis mitään jeejee puskakännejä vaan ihan tosi uusiin ihmisiin tutustumista ja sitä että pääsee ulkomaille osteleen iiihania vaatteita, ootan suklaakuorrutettuja mansikoita ja jääkylmää laitilan herra hakkarais- limua, ootan valosia kesäiltoja rannalla kavereitten seurassa, lämpösiä kesäöitä poikakaverin kainalossa vietettäväks, haluisin sanoo että töitä mutta can't lie to you mate ! Ainii sukulaisia ei tietenkään saa unohtaa, ja oottelenkin meiän hullun hauskan, hersyvän suvun yhteisiä juhannusrientoja !Ootan myös sitä että saan käyttää tennareita ilman että ihmiset kattoo pahasti (niinkun talvella pääsi käymään !)
 
Kesältä ootan eniten sitä et saan olla enemmän mun poikaystävän kanssa. Meil on aika pitkä välimatka ja sen takii me nähään tällä hetkel vaan viikonloppusin.
Kesän toinen kova juttu on PROVINSSIROCK. Vaikkei mulla oo viel lippua(on kyllä kovassa hankinnassa =D), silti ootan sitä tosi kovasti :))

(iman.younsi@hotmail.com)
 
Kesältä odotan eniten omia pieniä hetkiäni, jolloin ei ole mihinkään kiire ja saan tehdä mitä haluan. Sitä, että saan istua huoneessani piirtämässä koko yön, juoden samalla mansikka juissia, ja huomata kuinka lyhyen hämärän hetken jälkeen aurinko alkaa nousta ja linnut laulaa. Tuollaisten hetkien takia kesää jaksaa odottaa koko pitkän talven.
 
Ainiin, unohdin viestiini laittaa sähköpostiosoitteen :
kemppainen.aino@hotmail.com
 
Moi Nadja! Ensinnäkin haluun sanoo tähän alkuun et aivan mahtava blogi, en oo tainnu koskaan sulle kommatakkaan vaikka oon jo aika kauan seuraillut!

No kesältä odotan niitä ihania päiviä kavereiden kanssa kun saa vain olla ja ei tarvitse murehtie koulusta ja läksyistä! Saa ottaa ihanan kesäisiä kuvia, saa pyöräillä lämpimässä aurinkolasit päässä, shortsit jalassa ja joku kiva kevyt toppi päällä. Saa kävellä rannalla ilman kenkiä. Saa istua auringossa syöden jätskiä. Saa olla mökillä ja makoilla laiturilla ottaen aurinkoa ja uida ihanan lämpimässä meressä. Ja myös kesätyöt kuuluvat kesään, on se ihanaa olla myös töissä jossain kivassa paikassa kuin vain istua kotona tylsinä päivinä:D Kesään kuuluu: mansikat, herneet, aurinko, meri, kuvat, kaverit, grillaus, rennot paidat, shortsit, aurinkolasit, ranta, illanviettoa hyvässä seurassa ja hyvässä juomassa. Saa nukkua pitkään ja myös valvoa. Hyvä musiikki. No tässä tämmöset tärkeimmät pien romaani mut toivottavast ei haittaa ja toivottavast ei kuulosta milkää oikee keksitylt ja mielistelylt!:D
 
oo ! no kesältä odotan ehkä eniten sitä, et pääsee kesäiltana ku aurinko viel vähän paistaa hengaa rannalle ja ehkä myös uimaan. :-) myös stadissa vaan oleminen, kuvien ottaminen ja mansikoiden syönti on sellanen juttu, mitä odotan tosi paljon! Ja sitä et voi yömyöhää liikkua ulkona, eikä siltikää oo kylmä!
nnea-@hotmail.com
 
Festareita, aurinkoa ja kavereitten kans hengailua ja varvastossuja! :)
 
Ootan kesältä eniten lomaa! Mulla ei oo kuuteen vuoteen ollu kesä- eikä talvilomia, mut nyt teen niin radikaalisti että jätän kesätyöt kokonaan välistä :) Jänskättää osaanko vaan olla vai eksynkö vahingossa duuniin :D
 
Uu mikä palkinto :)

Kesässä tosiaan odotan jostain syystä eniten hyttysten ininää. On se vaan niin rasittavaa, kun korvissa inisee juuri kun meinais nukahtaa. Oon sadisti, mut sit tietää et on kesä.

Okei, pitää myöntää etten malttais odottaa et saisin käyttää yksiä ihania remmisandaaleja as well :D
 
Kesältä odotan, että se loppuis. Ihan vaan siks, kun lähdetään poikaystävän kanssa vuosipäiväks Nyciin reissuun enkä jaksa yhtään odottaa eokuun loppuun niit kaikkia ihania kauppoja ja yhdessä oloa :)
 
Odotan kesältä eniten sitä, että pääsen palaamaan takaisin pikkuruiseen Eupenin kaupunkiin, Belgiaan. Olen täällä tälläkin hetkellä työssäoppimassa. :---) Sain kesätyöpaikkatarjouksen enkä voinut vain sanoa ei! Aivan mahtavaa! Ihmiset on täällä niin erilaisia kuin suomessa, tosi ystävällisiä ja rentoja.
Ja kyllä sitä aurinkoakin odottelen... (:
 
Kesältä odotan eniten Musen keikkaa!
Se tulee olemaan mun ainoa ekstrakiva juttu kesälle, joka muuten kuluu töissä ja ylitöissä. :)
Niin ja ehkä toiseksi eniten voisin vielä odottaa, että saan tuon kyseisen keikkapäivän töistä vapaaksi..

anniinapina@luukku.com
 
Odotan kesältä sitä, kun saa kulkee kivoissa vaatteissa, eikä oikeestaan oo kiire yhtään minnekkään. Ja sitä, kun voi kulkee paljain varpain ilman, että tulee heti kylmä. Sitten odotan jäätelöä ja kielikurssii, jolle oon menossa.

lotta.merinen@gmail.com
 
Ihana palkinto <3
kesältä odotan niin paljon kaikkea!Aurinkoa, lepoa, vapautta, lämpöä, kavereiden kanssa oleilua, shoppailua,hellemekkoja, matkauilua, jäätelöä, kesätöitä ja sitten kaikkein eniten odotan sitä, että saan tietää mihin kouluun pääsen ja odottaako minua muutto omaan asuntoon!
 
Voi tältä kesältä odotan paljon. :) Ensinnäkin valmistun ammattikoulusta joten sitä täytyy juhlistaa + kavereiden lakkiaisia myös. Kesäkuussa olen lähdössä myös Nykiin josta oon niin täpinöissäni! Mun suurin unelma on ollut päästä näkemään se vapaudenpatsas, kierrellä central parkissa, nähdä manhattan... Ja nyt se tapahtuu! En jaksaisi odottaa enää paria kuukautta. Tästä tulee paras kesä ever. :>>

winkle_@hotmail.com
 
kesältä odotan että pääsen helsinkiin kun en ole siellä koskaan käynyt ja toivon että bongaisin sut sieltä ;p (:
 
kesä on ihanin vuodenaika ikinä!

Odotan kesäistä kaupunkifiilistä, ihmisten yleistä iloisuutta ja sitä rentoa kesämieltä joka tulee vaikka töissä paiskisikin. Valoisina iltoina tekee mieli lähteä kävelemään ulos lämpimään, vaan nauttiakseen ulkoilmasta. Varsinkin odotan poikaystävän kanssa tehtävää mökin kunnostusta kotona maalla. Töiden välissä voi mätkähtää laiturille ja korkata siiderin. Miten kesää ei voisi rakastaa?
 
apua, unohin laittaa sähköpostiossan. eli ssal@luukku.com :)
 
Odotan kesältä sitä samaa kuin joka vuosi: Lämpöä, luonnon kauneutta ja ennenkaikkea vapautta. Rakastan sitä huolettomuutta kun ei tarvitse stressata aamuherätyksistä tai aikatauluista, vaan saa herätä juuri silloin kuin haluaa ihanaan auringonpaisteeseen ja linnunlauluun. Enkä tiedä mitään ihananpaa kuin istua aamukasteen aikana oman kesämökin laiturilla ja nauttia luonnon kauneudesta, silloin tuntee olonsa niin huolettomaksi ja vapaaksi.
(nelli.penttila@luukku.com)
 
odotan kyllä eniten kesässä tietenkin niitä aurinkoisia ihania kelejä!Mutta sitä että ei tarvitse tehdä mitään ja ei ole ollenkaan kouluja, voi nukkua- ja valvoa niin pitkään kuin haluaa! (: lisäksi myös ettei tarvitse pukea kauheasti vaatteita päälle, kun voi olla pelkässä kesämekossa! ja mansikoiden syöntiä!(::
 
Odotan kesältä eniten sitä, että pääsykoe on ohi ja tää lukeminen saa loppun. Lisäks tietty olis ihan kiva ylläri, jos heinäkuun 20. päivä postilaatikosta tipahtais hyväksymiskirje...
 
Ootan bikinikelejä, aurinkoa, rusketusta ja sitä että voi keskellä päivää pyöräillä kaupunkiin syömään jäätelöä, jos siltä tuntuu <3
e-mail aino@popra.info
 
No tottakai odotan kesästä eniten niitä kesäbiisejä, joita soitetaan vain kesäisin ja sitten unohdetaan talvella :)
 
Nyt on ehkä pakko jättää eka kommentti ikinä! Niin ihana palkinto on luvassa :)

Kesältä ENITEN odotan heinäkuisia häitäni! Naimisiin kun mennään (ainakin kovasti toivon) vain kerran elämässä. Plussana kesälle häämatka New Yorkiin, can't wait! :)

minttu87@jippii.fi
 
Kesältä mä odotan piknikkejä kavereidan kanssa, aurinkolaseja, päivettynyttä ihoa, aurinkoa, merivettä, mökkeilyä, romanttisia iltoja poikaystävän kanssa, uutta ikiomaa järkkäriä ja jätskin myyntiä suloisimmille ihmisille!

Japatin-@hotmail.com
 
Mä ootan kesää ku aurinko paistaa ja on lämmin(: Voi käydä uimassa. Pääsee mökkeilee taas =) Voi ottaa kuvia ulkona ku kaikki on vihreetä ja nättiä!

Oon myös menossa kesätöihin ekaa kertaa. Joka siis meinaa sitä että saan rahaa, ja se taas sitä että pääsen shoppailee, JEEE!♥

Ootan kesää myös sen takia ku mä rakastan kaikkia kevyitä ja nättejä kesävaatteita!!♥ (Kuten palkintopaita;D) Ja jeeee, saan käyttöön mun rakkaan kesäkenkä-varaston! (Ja pääsen myös laajentaa sitä:D)

Kesässä ihanaa on myös loma, tottakai. + On aikaa lukee sun blogia sitä mukaa ku kirjotat, eikä silleen viikkoo myöhässä! :)♥

Kaikki on ihanaa, mutta ehkä ihan eniten ootan ekoja omia kesätöitä. Ja sit shoppailuu, jonka ne työt mahdollistaa! ♥


possumunkki(at)hotmail.fi
Nimimerkki olkoon: possumunkki:)

Ps. Sori jos ärsyttää ku laitoin monesti, mut ku koko ajan jtn tärkeetä unohin ;s
 
Seikkailua.

Sitä ei voi määritellä ja tarkentaa etukäteen, sillä silloin se ei olisi seikkailu. Mutta kun sen kohtaa, silloin sen tunnistaa.
 
Odotan eniten kesältä varmaan sitä että pääsen pois sairaalasta. Sairastuin viime kesänä syöpään ja olen siitä asti joutunut käymään rankoissa solunsalpaajahoidoissa.
Hiukset lähti, joten odotan niidenkin kasvavan sitten, kun hoidot on ohi. Jalkani jouduttiin myös amputoimaan sairauden takia, joten odotan niiiiiin paljon, että pääsen harjoittelemaan proteesilla kävelyä!
 
Eniten ootan lomaa, ja kavereiden kanssa hengailua. Ihanaa säätä, ja sitä, ettei tarvitse välittää siitä, paljonko kello on. Sitä, että voi maata rannalla koko päivän, ja sitten yöllä laiturilla, katsellen tähtiä ja jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä parhaiden ystävien kanssa. Sekä tietysti tuoreita mansikoita ja jätskia!
 
Kesää odotan sillä silloin ensimmäinen yliopistovuoteni on ohi ja pääsen nauttimaan kesästä ja töiden teosta, tuoreista mansikoista, juhannuksesta järvimökillä, mahtavista kesäfestareista, kevyistä kesämekoista, jäätelötötteröistä, pitkistä kesäpäivistä ja -illoista ystävien kanssa ja kesä huipentuu loppua kohti kun matkaan poikaystäväni luokse keski-eurooppaan viettämään syntymäpäiviäni.
 
odotan kesältä eniten festareita, auringonpaistetta, mansikoita, kesävaatteita ja kenkiä, terasseja ja rannalla löhöilyä. odotan kesää innolla mutta myös hieman haikeissa tunnelmissa koska jatko-opiskelujen takia syksyllä odottaa muutto toiseen kaupunkiin ja kaverit jäävät kotikaupunkiini. odotan myös yhteistä ulkomaanmatkaa parhaan ystäväni kanssa.
 
Sadetta, kuivia aamuja ja valkoisia öitä;

unettomia iltoja, nuotioita, kitaran kielten ääntä sillon kun tuntuu että kaikki on just tässä ja nyt,

loputtoman pitkiä brunsseja terasseilla ystävien kanssa joita näkee kerran vuodessa ja joka päivä

vihreää,
vaaleansinistä,
paholaisenpunaisia korkkareita,


rantabileitä ja hiekkaa
Kreikkaa ja Tukholmaa
junamatkaa pohjoiseen
missä mä voin sulkea silmät ilman hätää

kiviportaita, mansikoita, kevyitä mekkoja, aurinkorasvaa, jäätelöä, vapautta, spontaaneja juttuja, aikaa ajatella omia asioita

mutta koska asioiden odottaminen on ajanhukkaa
kaikista eniten mä odotan tuntematonta.

Kivaa kesäää sulle Nadjapullaseni :-)
 
Päätettiin kavereiden kanssa että tästä kesästä tulee paras kesä! Kesältä odotan lämpimiä säitä, kavereiden kanssa hengailua festareilla ja hiekkarannoilla, sekä road trippiä suomen jylhissä maisemissa :-) Kesä ei kuitenkaan oo kesä ilman ihanasti viilentävää lakritsi jätskiä, grillattua ruokaa sekä kesävaatteita. Plussaa ovat myös mansikat,kesätyöt ja ihanat kesäillat poikaystävän kanssa.

hasii92@hotmail.com
 
Yksinkertaisesti odotan vapautta. Vapautta valvoa vaikka yön läpi ja nukkua kun huvittaa. Saa elää ihan omassa maailmassa sen pienen hetken, voi luoda ihan omanlaisen vuorokausirytmin ja saa haaveilla ihan mistä tahansa! Vaikka sitten ihan mistä tahansa mahdottomuuksistakin, kesässä on sitä jotakin taikaa ja asiat saattavat vaikka toteutuakin. ;)

tokyodawn@hotmail.com
 
Itse odotan kesältä paljon kaikenlaista. Ainakin sitä, kun ollaan suuniteltu parin kaverein kanssa mennä telttailemaan ulos viikoksi! Myös lämpimiä ilmoja ja ehkä myös välillä vähän ukkostakin, siksi vaan koska ukkosella on aina jännitävää istua kynttilän valossa, laskea sekunteja ja katsoa kun ulkona sataa kaatamalla. Odotan myös, että voin heittää farkut ja villapaidat kaapin perälle ja kaivaa kaikki ihanuudet taas esille (vaikka niin olenkin tainnut jo tehdä!) Lisäksi odotan paljon paljon jäätelöä ja uimista. Kaiken kukkuraksi vielä toivon järkyttävän ihania hellepäiviä rannalla kun hiekka on niin ihanan lämmintä ja sitä kun saa valvoa myöhään ja koulusta ei ole tietoakaan. Vielä lisäksi odotan ihania shoppailu päiviä kaupungilla, jolloin voi ostaa myös mansikoita torilta, nam! Ja sitä kun ilma tuoksuu raikkaalta ja voi kävellä ilman kenkiä. :--) Ainiin ja olin unohtaa ihan vesiilmapallo sodan!

piikkipallero__@luukku.com
 
Ootan sitä että saa rentoutua. Ja vielä pelejä: )

ninna

an.ni@windowslive.com
 
Odotan töitä, kavereitten kanssa olemista, pelejä, lämpöä, ehkä ulkomaanmatkaa, helsinginreissua, uimista, rentoutumista, kokemuksiii: )

an.ni@windowslive.com
 
Tällä hetkellä eniten odotan _sitä_ päivää kun menen avaamaan kesän terassikauden, joka on ihme kyllä myös elämäni ensimmäinen terassikausi.

Lisäksi odotan sukkahousuttomuutta, korkokenkiä ja suloisia mekkoja.

Unohtamatta kauheaa kasaa Ben & Jerry's jätskiä. ^___^

ella.haapa-alho[at]hotmail.com
 
Mä odotan kesältä näitä asioita:

- Valmistuminen. Tahdon saada todistuksen kouraan ja lakin päähän, että voin siirtyä elämässä uusille poluille!
- Töitä. Viime kesän vietin työttömänä ja olin kuolla siihen tylsyyteen.
- Pientä lomaa pohjoisessa vanhempieni luona, jolloin voin olla kavereiden luona myöhään aamuyöhön ja ajaa auringon nousun kanssa yhtä aikaa kotiin.
- Kivoja aurinkoisia vapaapäiviä avopuolisoni kanssa.
- Kunnon ukkosmyrskyä. Mieluiten tuon myrskyn aikaan olisin mökillä, jossa ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä. Mikä on siistimpää kun katsoa salamoita (vai salamia?) mökkiterassilta!

Ja viimeisimpänä tahtoisin leikkiä turistia ja kiertää kaikki Helsingin "nähtävyydet" läpi.

sähköposti: heini.kilpelainen(at)hotmail.com
 
Oman lapsen syntymää! <3
 
Ooo minä ootan kesältä niin paljon. Kirppiksiä,värikkäitä mekkoja. Kruisailua ympäriinsä pyörällä, sillon tällön myös piknik-kori mukana(joka tietysti täynnä samppanjaa ja mansikoita). Ootan festareita ja hyviä keikkoja. Lämpimiä kesäiltoja, joita viettää kavereiden kanssa terassilla huurteisia nauttien. Odotan et pääsen ottaan pyynikille arskaa ja syömään twisteri jätskejä. Mulla ei oo kesälomaa ollenkaan,koska alotin just uudessa työssä ja tuuraan siis kaikkien muiden kesälomia, mutta ei edes haittaa. Silti jaksan iloita jo peläkästä ajatuksesta, että pian Suomi taas kylpee auringossa ja lämmössä :)(toivottavasti ainakin)

MarjutMu@netti.fi
 
Odotan kesältä auringon tarjoamaa ilmaista hiusväriä.

Nimimerkillä tyypillinen suomalainen maantienharmaa hius, joka edes kesäisin saattaa muistuttaa vielä vaaleaa. :)

(aprillin@luukku.com)
 
Mä odotan eniten sitä, kun saa taas harrastaa oikein kunnolla hyötyliikuntaa kesälaitumilla kirmaamalla ja hyttysiä läiskimällä. Nämä aktiviteetit tarjoavat myös mukavaa tekemistä suorituksen jälkeen kun saa puhdistaa lehmänlantaa varpaanväleistään ja raapia hyttysenpuremia.

(Zionnah@hotmail.com)
 
Odotan niitä aurinkoisia päiviä kun pääsee kavereiden kanssa kattamaan piknikin pehmeälle nurmikolle eikä ole kiire minnekään <3 Odottelen myös terassilla istuskelua auringonpaisteessa hyvässä seurassa sekä ilman muuta yo-juhlia. :)
 
Kesältä odotan kavereiden kanssa hengailua, partioleireilyä, isostelua, uimista, auringonottoa ja muuta.
 
Voi, unohdin sähköpostin viestistä. Eli: roosa.rinne93@gmail.com
 
En saanut kesätöitä, en ole menossa ulkomaille, en kielikurssille, en festareille, en leireille enkä keikoille. Ensimmäistä kertaa en ole ehtinyt suunnitella kesän varalle mitään, mutta siitä huolimatta sisälläni on tunne, että kesästä 2010 tulee jotain aivan mahtavaa.

Aloitin syksyllä lukion, jota olen pelännyt, stressannut ja joka on ahdistanut minua 10-vuotiaasta asti. No nyt on eka vuosi melkein takana ja voin todeta, että se oli ehkä paras kouluvuoteni koskaan. Minä selvisin ja nyt tunnen, että kaikki on mahdollista. Kesä, here I come!

Ehkä tapaan Sen Oikean, ehkä uskallan vaihtaa hiustyyliäni, ehkä repäisen ja vietän kesäni lempparikaupungissani Oulussa ja löydän maailman söpöimmän kesämekon. Ehkä en. Mutta siitä olen varma, että jotain tosi hauskaa tapahtuu. Jotain, mitä muistelen vielä vanhana mummonakin. Vielä kun pari kuukautta jaksetaan odottaa :)

Tosi hauskaa ja ikimuistoista kesää kaikille ja erityisesti ihanalle Nadjalle! :)


 
Hei Nadja !

Kesältä aurinkoa ja JÄÄTELÖÄ !!!
Ja sitä että saa auringon paisteessa viettää aikaa kavereitten kanssa auringon poltaessa niskaa tulipunaiseksi.
Odotan myös mökille menoa ja jävivedessä uiskentelua ulkosaunan jälkeen. Paras kuitenkin, mitä odotan on, että saa pukeutua mitä tylikkäimpiin asuihin ja shoppailla kesäisimmät ja omaperäisimmät vaatteet ilman kylmyyden viimaa jaloissa.

(sallaii@windowslive.com)

:)
 
Itse odotan kesältä vihdoinkin lomaa, jota ei ole ollut vuosiin. Toisaalta toivon myös rahakkaita vuoroja töissä, jotta voi lomailla loman ilman stressiä ja huolta siitä, että pystyy maksamaan laskut ja vuokran. Vaikka nyt on onneksi kaksi ihmistä maksamassa:)
Tuli muuten tästä kisasta mieleen, että jos joku havittelee noita garden collectionin vaatteita, kannattaa suunnata Lahteen, sillä täältä löytyy kaupoista vielä montaa noista loppuunmyydyistä tuotteista. Kaikkia tuotteita tänne ei ole kaiketi tullut, mutta esim. loppuunmyytyä vaaleaa mekkoa, jossa on rinnuksessa 'palkkiröyhelöä' ja samaten isohihaista tunikaa/mekkoa jossa kirkkaita 'läiskiä' oli tänään vielä muutamia kappaleita trion hennesillä. Matkat tänne helsingistä alle 13e opiskelijalle/alle 16v, edestakaiset siis. Junana Z.
 
Odotan kesältä ajan viettoa oikeiden elämäni rakkauksien kanssa<3 Viiden vuoden surustelun päätyttyä olen huomannut ketkä ne oikeat rakkaudet ovat,jotka eivät koskaan jätä pulaan. Olen monella tapaa onnellinen elämän mullistuksestani vaikka se sattuikin pitkään. Suhteeni ystäviini ovat saaneet huimasti enemmän merkistystä kun huomasin ketkä jäävät tukemaan vaikealla hetkellä. Olen tästä super kiitollinen! Odotan siis yksinkertaisesti ajanviettoa näiden kolmen mahtavan naisen kanssa. Ja voi niitä reissuja ja paikkoja,joita yhdessä vielä vallotetaan! :)Ilman ystäviä en olisi mitään <3

-Anni

a_n_z_u_9@hotmail.com
 
Odotan kesältä sitä, että pääsen vihdoinkin jättämään peruskoulun taakse ja aloittamaan opiskelut alalla, josta pidän. Odotan myös kesätöitä, jolloin pääsen ohjaamaan kesäkerhoa lapsille - olen siis todellakin elementissäni silloin. :)
 
-ennaulia:

Odotan kesältä, paljon lämpöä, ystäviä ja rakkautta. Haluan nähdä ja kokea kaikkea uutta ja hauskaa, tehdä mitä huvittaa ja olla vapaa. Valvoa myöhään, nukkua pitkään ja muu aika viettää tehden jotain järjetöntä. Jos huvittaa, voin mennä nukkumaan mökillä tähtitaivaan alle, tai lähteä kävelylle auringon noustessa. Toivon, ettei tarvitsisi olla sidottuna aikatauluihin, eikä mitään olisi pakollista tehdä. Ennen kaikkea kuitenkin odotan todella ihanaa ja unohtumatonta kesää!

jjuliaa@hotmail.com
 
lomaa, lapsuuden kotia, vapautta tenteistä/pääsykokeista, täydellistä rentoutumista.
ystäviä samassa kaupungissa, liian pitkään venyneitä iltoja ja myöhäisiä aamuja, picniceja.
jäätelöntäyteistä mahaa, mansikoita, grilliherkkuja, hyviä drinkkejä terassilla, niistä aiheutunutta fiilistä.
aurinkoa, palaneita rusketusrajoja, kahlaamista vedessä, aurinkorasvaan tarttunutta hiekkaa.
festareita, uusia tuttavuuksia, hyvää musiikkia, telttailua.
farkkuja/denimiä kaikissa muodoissa, minitoppeja, mekkoja, kiilakorkoja, flipfloppeja.
hyvää fiilistä, lämpöä, sateessa seisomista, unelmien täyttymyksiä - elämästä nauttimista!


ainomarja.uusi-oukari@hotmail.com
 
Kesältä odotan paljon kavereiden seurasta nauttimista aurinkoisessa säässä! Mutta toisaalta myös raikkaita sadepäiviä! Ihanan päivettynyttä ihoa yhdistettynä kesävaatteisiin! :)
p.s palkinto on ihana!
 
Kesässä odotan eniten saippuakuplia, piknikkejä, kaljaa puistossa ja pieniä onnellisia hetkiä.
 
Odotan kesässä niitä ihania hämärtyviä iltoja puistossa kaikkien parhaiden tyyppien kanssa, sitä että jos kengät puristaa pitkän päivän jälkeen niin voi kävellä ilman, sitä kuinka paljon helpompaa kaikki tekeminen on ja kuinka paljon kevyempää on olla ilman kaikkia talvivaatteita!Sekä sitä yleistä parempaa mieltä mikä ihmisillä on!


thirtysec-@hotmail.com
 
Itsetehtyjä kiivijäätelöpalloja auringonpaisteessa järven rannalla, riippumatossa köllöttelyä kornin rakkausromaanin ja mansikkalaarin säestäessä mielenrauhan syvyyksien ja vaimean linnunlaulun yhteisiä fanfääreja. Piknikkejä puistoissa, ensimmäisiä festareita, kellumista viileässä järvivedessä vaalean turkoosia taivasta tuijotellen. Laiturilla makoilua kylmän mehusaavin ja grilliherkkujen kera. Ah, mitä suloista elämän harmoniaa.

Ja kiss my ass, kivoja mielikuvia mutta kaukana ainakin oman kesäni todellisuudesta. Kokemus on opettanut, että kiivijäätelö saa kieleni turpoamaan ja tuntumaan siltä kuin hyttyset olisivat tehneet kurkkuuni massahyökkäykseen. Rakkausromaani riippumatossa tuntuu hyvältä ajatukselta siihen asti kunnes päästään raflaaviin seksikohtauksiin asti, jolloin mielikuvat adoniksen mittavasta kangesta uppoamassa naisen ruusunpunaiseen luolaan singoten heidät yhdessä seitsemänteen taivaaseen huutaen kuorossa hallelujah herättää ennemminkin haluja oksentaa mansikkalaariini. Puhumattakaan niistä katalista riippumatoista, joilta onnistun joka kerta kiepauttamaan itseni lähimpään nokkospuskaan. Nuo saatanalliset matonrutjakkeet saavat muuten varsin rajoittuneet akrobaattiset taitoni suorastaan puhkeamaan kukkaan.
Ja miksi edes mainitsin linnunlaulun? Se kuuluu aina väärään aikaan. Kun haluat ottaa nokoset, lokki rääkyy korvasi juuressa (ja luultavasti myös paskantaa päällesi). Sitä paitsi mitä hittoa se ihme kuukutus on aina kesäöisin? KÜKKKKKÜÜÜÜÜ kuuluu joka vitun yö joka vitun kesä. Asuukohan mun kadulla pöllöjä. Mut ei ne kuku, kai.
No meni aavistuksen ohi aiheen, mutta noihin superihaniin kesäöihin antoisana lisänä vielä päättymätön kuumuus ja tukahduttavuus jolloin vaan pyörii sängyssä joku hikinen lirulakana ympärillään ku peitossa tulee välitön ylikuumentunut sauna -efekti.

Tässä vaiheessa voisin mainita kesän olevan lempivuodenaikani. Kaikesta lokinpaskasta huolimatta siinä on taikaa. Talvi tuskin saisi 400 ihmistä tarinoimaan terassisiidereistä ja hellemekoista kommenttiboksiisi ilmaisen paidan toivossa. Kesän odotus on mielestäni yksi parhaimpia asioita mitä on, sen avulla ihmiset selviävät harmaanvihreästä alkukeväästäkin hengissä vuodesta toiseen. Melkein kaikkia suomalaisia yhdistävä tekijä on rakkaus kesään (ja ryyppäämiseen, joten mikäs sen mukavampaa kuin yhdistää noi kaksi paratiisinporttia känniseksi lämmön ilojuhlaksi).

Mitä TODELLA odotan kesässä eniten, se on aika. Aikaa valita kynsilakkaa tuntitolkulla, aikaa kellua siellä hemmetin vedessä niin kauan että on ajautunu järven keskelle haukien hiukopalaksi, aikaa AJATELLA. On uskomatonta, millaisia oivalluksia voi kesäisin saada pelkästään ylimääräisen ajan avulla. Okei, itsehän kovin kummoisia neronleimauksia niinä hikisinä kesäöinä en ole päässyt todistamaan, mutta toivoa luullakseni on. Ainakin enemmän kuin näissä käsilläolevissa hetkissä, joista viimeiset ennen kellon lyödessä keskiyötä olen käyttänyt raapustaen epätoivoissani jonkinlaista kilpailuvastausta kasaan juurikin sen ilmaisen paitulin hartaassa toivossa. Ehkä voitan sen, ehkä en, mutta kiistämättä juurikin kesä, siitä unelmointi, sen karmavisointi (kyllä varmasti on sana), siihen uppoaminen hiusrajaa myöten on avainsana onneen näinä synkkinä hetkinä kun mittari edelleen näyttää nollaa öisin ja herätyskello seiskaa aamuisin.







minjae@luukku.com
 
Odotan kesästä eniten sitä ihanaa tuoksua sateen jälkeen. Ja kesätöitä kun päädyin puutarhatyöntekijäksi kaupungille, taas, vastaleikattu ruoho tuoksuu hyvältä ja onhan ne neonkeltaiset heijastinliivit aikas tyylikkäät!

toukokuu eli japi_kroko@hotmail.com
 
Mä ootan mun pikkuveljen lakkiaisia, koska oon luvannu olla siihen asti herkkulakossa, ja sitten juhlissa saan taas ahtaa masun täyteen kaikkia ihania ruokia! :D

hippiewhippie@hotmail.com
 
En tiedä, mitä uskaltaisin kesältä odottaa. Kun on muutaman vuoden ajan yrittänyt etsiä itseään ja löytynyt milloin baaritiskin takaa työskentelemästä, milloin koneinsinööriopintojen ääreltä sekä kaikkea siltä väliltä, eikä mikään tunnu oikealta ja omalta... pakko myöntää, että tulevaisuuden odottaminen lähinnä ahdistaa.

Pieni (erittäin hyvin piiloutumisen hallitseva ja erakoitunut) sisäinen optimistini on kuitenkin ilmeisesti heräämässä talviuniltaan. Kesä on siitä lohduttava ajanjakso vuodesta, että on hetkeksi lupa hengähtää ja vältellä pelottavaa arkea.
Ehkäpä siis uskaltaudun odottamaan niitä pieniä eskapistisia hetkiä, kun voin runollisen idyllisesti keskittyä vain mansikkamaidon syömiseen takapihan keinussa tai varpaiden uittamiseen laiturilta uuvuttavan shoppailukierroksen päätteeksi.

Odotan lupaa paeta todellisuutta.
 
Mä odotan varmaankin eniten kaikkia semmoisia pikkujuttuja. Sitä esimerkiks kun tulee se pieni ihana kesätuulenvire, joka kutittelee naamaa, muttei sotke hiuksia. Ja ensimmäistä huikkaa siideristä terassilla auringon polttaessa selkää tai saunan jälkeen mökkilaiturilla. Ja lakujätskiä. Ja varpaiden upottamista kuumaan rantahiekkaan Hietsussa sekä sitä auringon polttaman ja pölyisen ihon tuoksua. Ja sadepäiviä, jolloin voi vetää jalkaan vaaleanpunaiset kumpparit ja hyppiä lätäköissä kyllästymiseen asti.

Onsbe
 
Lähden elokuussa vaihtoon etelän lämpöön vielä määrittelemättömäksi ajaksi, joten kesältä odotan paljon täällä Suomen kamaralla! Olen päättänyt toteuttaa kaikki reissut mitä aikasempina kesinä on jäänyt aikapulan tai muiden syiden vuoksi tekemättä. Odotan innolla kaikkia mökkireissuja,festarireissuja, Suomenlinna-piknikkejä, reissua Hankoon, ja aamukahveja Kauppatorilla. Toki töihin joudun myös menemään. :D Eniten kuitenkin odotan yhdessä oloa rakkaiden läheisten ihmisten kanssa, sillä jo nyt on kauhean haikea olo, kun lähtöön on enää hieman yli 3 kk. Niitä muistoja on sit ihana muistella ulkomailla opiskellessa, kun ikävä yllättää! Hauskinta olisi muistella tulevaa kesää toistaiseksi parhaimpana ja tapahtumarikkaimpana kesänä ja aivan huippua olisi, jos kesä ois aurinkoa täynnä! :)
 
odotan sitä, että voi aamulla mennä ulos ja heti paistaa aurinko ja voi siristää silmiä ja nojata lämpimään karheaan kiviseinään ja voi tuntea kesän tuoksun ja lämmön ja ihanuuden! <3

tiato@windowslive.com
 
Tältä kesältä odotan New Yorkin matkaa. Matkustan Nykiin yksin ( ekaa kertaa) lentokoneela, serkuilleni kuukaudeksi! Hoidan päivin serkkuja ja illalla shoppailemaan forever 21:niin ja syömään roskaruokaa :D Ja kesän alussa olen menossa Green dayn keikalle. Kesä 2010 tule olemaan paras kaikista. Ja tietysti kirppiskeikat :D

T. NELTZU
 
ootan kesältä aurinkoa, vapautta, hengailua, kavereita :) rusketusta! rannalla löhöilyä! kotibileitä, grilli-iltoja, terassilla istuskelua, auringonlaskuja, mehujäätä, rullaluistelua, paljain jaloin juoksentelua, mansikoita, avoautoilua, rentoutumista! bikineitä ja kesävaatteita
 
Kesältä odotan... parempia päiviä. Kuumaa asfalttia varpaiden alla ja sen tuoksua. Auringonlaskua mökkirannassa. Humaltumista lempibändin keikalla. Nuijapäitä, vitsi mitä prinssimateriaa. Kummipojan ensi askelia. Kesälomaa duunista. Koffin puistoon tehtyjä pikkuretkiä koiran kanssa. Sitä että olis onnellinen ja hyvä olo ku herää aamuisin.

miija_@hotmail.com
 
en taaskaa löytäny kommentiani :( eiks ne tuu ollenkaan :O
 
Mä odotan, että saan istua kavereiden kanssa autossa, edessä vain loputon tie joka vie meidät mihin halutaan. Aurinko laskee ja me kuunnellaan Green Dayn Boulevard of Broken Dreamsia. Mä odotan pysähdyksiä tuntemattomilla bensa-asemilla ja nolostuttavia vessataukoja tien varrella. Kukaan ei ole muistanut ottaa mukaan paperia tai hammasharjaa. Mä odotan, että ulkoilma tuntuu lämpimänä tuulahduksena kaupasta ulos astuessa. Eväänä meillä on herneitä, kirsikoita ja mansikoita. Joku on lukenut karttaa väärin, eikä tiedetä missä ollaan. Ollaan hukassa, mutta se ei haittaa, koska meillä ei ole kiire minnekään. Me seikkaillaan. Mua naurattaa. Me ostetaan pullo halvinta löytämäämme viiniä ja mennään istumaan jo illan viilentämälle rantakalliolle. Kääriydytään huopiin ja nauretaan, aamuyön tunteina katsellaan tähtiä ja jutellaan elämän ihmeellisyydestä. Aamulla me jatketaan matkaa, sitä ennen pestään kasvot merivedessä. Me ajaudutaan jollekin pienille festareille, jossa hypitään surkean coverbändin tahtiin. Mä odotan auringon paahtamaa ihoa, muutamaa pisamaa nenän ympärillä. Mun hiukset on luonnollisilla laineilla, harjaamatta jo ties monettako päivää ja niiden latvat on auringon vaalentamat. Mä leikkaan farkuistani lahkeet pois ja heitän bikiniyläosan päälle kevyen paidan. Päässä mulla on itsetehty kukkaseppele. On kesä ja musta tuntuu hyvältä, musta tuntuu että mä oikeasti elän.
 
Tänä vuonna odotan kesää oikein erityisesti, koska vihdoin minulla on myös vapaa-aikaa ja voin oikeasti rentoutua. Edellisinä vuosina olen tehnyt kahta työtä ja vapaapäiviä on ollut vain muutama, ja sekin vapaa-aika mitä jäi meni kirjoituksiin/pääsykokeisiin lukiessa. Nyt on vihdoin aikaa itselle!

eminemgirl.88@netti.fi
 
Ihana palkinto! :)

No mutta joo. Ei ollu mikää vaikee juttu keksii sitä mitä odotan kesältä. Musta tärkeintä kesässä on yhdessäolo kavereiden kanssa, ei muusta niinkää väliä. Muistan yhen kesän ku sato koko aja, mentii eväsretkelle porukoiden kanssa jonkun ison kiipeilytelineen alle (?) :D Juteltii syvällisii ja syötii mansikoita samalla ku vettä roiskuu ku sangosta päälle!
Onha se kiva että aurinko paistaa ja on lämmin, mutta mun mielestä kyseinen asia on tärkein: Hyvät suhteet lähimmäisiin ja loma! :) Hyvää kesää kaikille!

(lovethemost@hotmail.com)
 
Jihuu, ihana palkinto! Hienoo Nadja!:)

Mutta juuh, eniten odotan kesältä uusia tuttavuuksia, koska olen lähdössä amerikkaan kesällä.lämpimät rantasäät, kokemuksien avartaminen ja ehkäpä uuden kulttuurin myötä minusta tulisi entistä suvaitsevampi ja kiinnostuneempi maailman menosta kun huomaa, miten muualla toimitaan joissakin asioissa eri tavalla kuin täällä kotisuomessa. Niin suomessa kuin amerikassakin toivon myös sitä että kesä saa ihmisten mielet valoisiksi ja vastaan kävelisi iloisia ja aurinkoisia ihmisiä jotka nauttivat kesästä täysillä. (:
 
no niimpä tietty sähköpostiosoite unohtu meikäläisen kommentista-.-
jisu94@wippies.fi
 
Odotan kesältä eniten sitä kun istuu vuoristoradan kyydissä ja maha heittää kuperkeikkaa naurun kupliessa kurkusta. Sitä kun voi ensimmäisen kerran tehdä voikukista kranssin joka värjää sormet ja hiukset ihan ruskeiksi ja jättää ikuisen muiston housuntakamukseen. Että voi istua pihalla kesäsateen ropistessa kasvoille pelkät kumpparit jalassa vain koska tuntui siltä. Sitä kun joutuu syömään jäätelönsä ennätysvauhtia ettei se ehdi sulaa. Sitä kun saa kissanpennuilta ensimmäisiä karheita suukkoja. Että pääsee auringonpolttama iho hehkuvana käyttämään kevyitä kesämekkoja illan viiletessä. Että voi lakata jokaisen varpaankynnen eriväriseksi ja kuunnella muiden naureskelua asialle. Sitä kun ei kuule muuta kuin heinäsirkkojen sirityksen ja kaislojen kahinan. Että voi kävellä joka paikkaan paljasvarpain vaikka jalanpohjat huutaa hoosiannaa. Sitä kun makaa vastaleikatulla nurmikolla sen kutitellessa ihoa ja tuoksuessa kesältä.
Juuri näitä ihania ja itsestäänselviä asioita minä odotan kaikkein eniten.

Maili: lotta.forsberg@sulo.fi
 
Odotan kesältä paljon aurinkoa, hengailua, kesävaatteita, jäätelöä ja johonkin väliin olisi mukava saada töitäkin tehtyä. :D
 
kesältä odotan ehdottomasti reissua avomiehen kanssa lappiin, hänen isovanhempiensa erämökille!
luvassa puusauna, kynttilänvaloa ja auringonlaskussa kalastusta! voiko mikään olla paremmin? viime vuonna siellä oltiin vain 2 päivää, nyt aiotaan olla pidempään! kyllä kaupunkilaistyttö tarvitsee vähän lapin luontoa tietääkseen mikä on ihanaa!

(jokikukka@hotmail.com)
 
Eniten kesältä odotan Kyproksen reissua pikkusiskoni ja naapurintytön kanssa. Olemme asuneet samalla kadulla jo lähes kymmenen vuotta. Takana on yhteisiä katukirppiksiä, pyöräretkiä, aarteenmetsästystä, kotileikkejä, leppäkerttufarmista huolehtimista ja kaikkea mitä lapsilta voi odottaa. Mutta nyt edessä on täysikäisten oma reissu bilekehtoon :-)
 
tajusin just että unohin laittaa tohon sähköpostini :D mut siis se on jemsku1994@hotmail.com
ja kopioin nyt tuon oman vastaukseni tuolta muiden joukosta tähän uudelleen :D JENNI sanoi...odotan kyllä eniten kesässä tietenkin niitä aurinkoisia ihania kelejä!Mutta sitä että ei tarvitse tehdä mitään ja ei ole ollenkaan kouluja, voi nukkua- ja valvoa niin pitkään kuin haluaa! (: lisäksi myös ettei tarvitse pukea kauheasti vaatteita päälle, kun voi olla pelkässä kesämekossa! ja mansikoiden syöntiä!(::
 
Vaikka kommentointi aika loppuikin noin tunti sitten, haluan kertoa omat odotukseni ihan vain omaksi ja teidän iloksenne, vaikkei minua enää huolittaisikaan kilpailuun mukaan.
Hassua kyllä, aion sanoa, etten odota kesältä yhtikäs mitään! Joka ikinen vuosi olen tehnyt kesäsuunnitelmia sekä aikatauluja ja kyllä ne ovat toimineetkin, mutta tänä vuonna päätin, että nyt saa riittää. Koko talven olen tunnollisesti raatanut ja opiskellut, siksipä otankin koko kesän nyt aivan rennosti. Päivä kerrallaan ja mitä tahansa tuleekin eteen, etsitään asioista vain hyvät puolet. Jos paistaa aurinko, makaan kavereitten kanssa pihalla, mutta vesisateella voin jäädä sänkyyn lukemaan hyvää kirjaa. Söisin jäätelöä aina kun mieli tekee ja jos ”matti on kukkarossa”, pakastan vaikka mehua itselleni mehujääksi. Lomaan saa pientä jännitystä, kun asioihin tarttuukin aivan yllättäen.
Valitan kommenttini pituutta ja toivota kaikille aurinkoista ja kiirentöntä kesää! :--D
(lare.kurre@gmail.com)
 
Vaikka kommentointi aika loppuikin noin tunti sitten, haluan kertoa omat odotukseni ihan vain omaksi ja teidän iloksenne, vaikkei minua enää huolittaisikaan kilpailuun mukaan.
Hassua kyllä, aion sanoa, etten odota kesältä yhtikäs mitään! Joka ikinen vuosi olen tehnyt kesäsuunnitelmia sekä aikatauluja ja kyllä ne ovat toimineetkin, mutta tänä vuonna päätin, että nyt saa riittää. Koko talven olen tunnollisesti raatanut ja opiskellut, siksipä otankin koko kesän nyt aivan rennosti. Päivä kerrallaan ja mitä tahansa tuleekin eteen, etsitään asioista vain hyvät puolet. Jos paistaa aurinko, makaan kavereitten kanssa pihalla, mutta vesisateella voin jäädä sänkyyn lukemaan hyvää kirjaa. Söisin jäätelöä aina kun mieli tekee ja jos ”matti on kukkarossa”, pakastan vaikka mehua itselleni mehujääksi. Lomaan saa pientä jännitystä, kun asioihin tarttuukin aivan yllättäen.
Valitan kommenttini pituutta ja toivota kaikille aurinkoista ja kiirentöntä kesää! :--D
(lare.kurre@gmail.com)
 
«Vanhin ‹Vanhempi 401 – 505 / 505

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]