Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

mad as a hatter

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

mad as a hatter

are you feeling fashionable?

tiistai 2. maaliskuuta 2010

 

mad as a hatter

Kävin tänään uuden Alice in Wonderland (Liisa Ihmemaassa) -elokuvan lehdistönäytöksessä. Olin odottanu tän leffan tulemista jo kaaaaauan ja mulla oli siltä tosi suuret odotukset, onhan se sentään mun lempparin eli Tim Burtonin ohjaama. Elokuvassa näyttelee mm. Johnny Depp (luv) sekä Helena Bonham Carter jotka on kumpiki ollu aiemminki Burtonin elokuvissa. Mä jotenki odotin elokuvalta enemmän, se olis voinu olla vielä synkempi ja mukaansatempaavampi, ei sillä etteikö elokuva olis ollu visuaalisesti näyttävä jos niin voi sanoa. Mä oon oppinu tunnistamaan hyvän elokuvan siitä, että mua hymyilyttää sen loputtua. Tällä kertaa kyllä hymyilytti, mut ei ihan niin paljoa kun joidenkin toisten leffojen jälkeen. Mä kyllä tykkäsin elokuvasta kovasti ja suosittelen sitä lämpimästi teillekki! Liisa Ihmemaassa tulee Suomessa elokuvateattereihin 12.3. ja se kannattaa tosiaan käydä kattomassa.
Traileria ja muuta löytyy elokuvan suomenkielisiltä sivuilta joilta löyty myös ohjelma jolla saa otettua itestään hienoja kuvia webkameran avulla.





Näytöksestä sai mukaansa minilakan Disneyn ja OPI:n Alice in Wonderland -kynsilakkakokoelmasta. Mulle tuli sävy "Mad as a Hatter" :D





Joko huomasitte, että mulla on kuvissa sivuotsis? Onko toi nyt parempi vai huonompi kun se "koko-otsis"? :D
Päivän asu:
Kauriskaulakoru kirppis
Mummopaita Gina Tricot
Vyö Fida
Hame Red Label (Carlings), kirppis



ps. Rakastan tota kaulakorua ♥

Kommentit:
koko-otsis on parempi mun mielestä :)
 
Ensin hajosin ihan kunnolla noille webkuville sillee "XDD" sitte ilme vaihtu tähän "O__O" ku huomasin ton liikkuvan kuvahomman :-----D

ihanan näkönen lakka, ois kiva nähä kynsissäki !
 
IHANA KUKKAPAITA,luvluv.
 
nätin värisen lakan sait. omaa silmääni ehkä enemmän miellyttää tuo sininen.
mielestäni näytät söpömmälle "koko-otsiksella", koska jotenkin näyttää että sulla olisi ihan oikeesti kalju kohta tossa :D
 
vähä hauskoja noi webbikuvat : DD
tykkään enemmän koko otsiksesta, mutta on tuo sivuotsiskin söpö =)
 
anonyymi: ajattelin vielä tänään lakkailla kynnet tolla uudella lakalla :)

nana: :)

pallura: mäki katoin että näytän kaljulta tossa giffissä :D mut koko-otsis taas näyttää jotenki liian raskaalta tms.

ronjaah: nii onki! luvluv

laura k !: :)
 
Sivuotsis on kivaa vaihtelua :) Ja toi kauriskoru on upea! ihan sun näkönen!

Ite vihaan yli kaiken Liisa Ihmemaassa -satua, joten veikkaan jättäväni ton leffan suosiolla väliin. En ymmärrä miks siitä kamalasta kertomuksesta pitää tehä jotai tuhat elokuvaversiota :D
 
Kiva asu:)
 
Piristi kivasti päivää noi webkuvat :---D Ihana toi paitaaa!
 
Ihana koru !!!!!
 
ihana asu! ja mun mielestä sun hiukset näyttää muchokivalle millä tahansa otsiksella :-)
 
vaihtele tota sivuotsis kokootsista, vaihtelu virkistää :) sillä molemmat näytti musta hyville
 
upee asu!
 
hui hitto mä säikähdin tota liikkuvaa päivän asu-kuvaa!! ei saa pelästyttää :D
 
Liisa Ihmemaassa on niin pakko mennä kattomaan, sitä on täällä odoteltu. Oispa jo 12. pv ;)

ps. ihana toi kukkapaita!:---)
 
Molemmat otsikset sopii sulle tosi hyvin, paha sanoo parempaa :)
 
hahahaa :D noi taulut <3
 
tänää aamulla just ilmotin poikaystävälle että ollaan menossa sinne ensi-iltaan :D haluun kyl kovasti nädhä sen leffan!

ps toi sun kaulakoru on ihana <3__<3
 
Kaikki muu o ihanaa, paitsi mitä tuo comic sans tekee tuossa kynsilakka-lapussa T______T

Pakko kyllä mennä kattoo tuo leffa ja ny varmaan pitää kyllä mennä testaamaan tuota kuvajuttua webkameralla XD
 
Mäkin rakastan tota kaulakorua. Ärsyttää kun Tampereen kirppiksiltä ei löydä koskaan mitään! :(
 
Löysin jostain ikivanhasta demistä jonkun artikkelin susta! :D olit osallistunut johonkin demi-kilpailuun tai johonkin? Oli aika hauska yllätys. :)
 
en oikee tykkää sulla tosta ottatukasta, vanha on parempi!(= ja jestas pelästyin tota vaihtuvaa kuvaa :DD
 
Oon nyt lähes joka päivä käynyt kuolaamassa noita OPIn alice-lakkoja, mutta 16 euron hinta ei ihan iske. Vositko sitten näyttää kuvan ja vähän kertoo lakasta kun tolla lakkaat kynnet? Jos on ihan surkee niin turhaan meen sitten tuhlaan rahojani :)
 
ihana asu (:
 
Voooi sulla suloisuudella on ihana asu tuossa<33
 
Moi Nadja...jos tykkäät tollasista koruista käyppäs kattoo atlantis home tai sea of shoes sivut ,jollet jo ole...tosi makeita ja näyttäviä ja hauskoja vintage koruja...
 
Mä oon sun myötä rakastunu kaikkiin niitti-hommiina xD ja muuten koko-otsis oli paljon parempi. sivuotsiksen kaa sun otsa näyttää, jotenkin tosi isolta :D soriii...
 
toi kaulakoru on niiiiiin hieno! mullakin on kovat odotukset alice in wonderlandista ja nyt alko vähän pelottamaan ettei se ookkaan niin hyvä... :-D
 
Hahahaha nauroin noita webbikuvia ja sen jälkeen säikähdin tota liikkuvaa kuvaa, voivoi :-D
 
voi vitsit mä oon kateellinen tosta kaulakorusta plää mäki haluuuun....!
 
Sivuotsis mun mielestä
 
Sivuotsis! Ja tuo kaulakoru on ihan superhieno.
 
Ihanaa<3 päivän parhaimmat naurut noista webkuvista :D
 
oij, että mä ootan tota myös liisukkaa!!! tim burton lukeutuu munkin lemppariohjaajiin.
 
hei, enhän mä tätä voi lukea!kaameeta spoilausta :D
 
Mäkin rakastan tota sun korua :D tai siis etärakastan. Kaunis se on jokatapauksessa!
 
oi ihana asu ja en millään malta odottaa alicea :---D helena bonham carter ja johnny depp on love ♥_♥ ja tim burton tietty♥
 
miten oot theny ton liikkuvan kuvan?
 
Tää on ihan supertyhmä kysymys, mutta onko sulla käsissä tummia karvoja? :--D

t. toinen karvakäsi
 
Mulla menee hyvän elokuvan kriteerit niin, että itken jossain kohtaa elokuvaa ihan täysillä ja sitten hymyilen kans :D Tähän ei oo pystynyt kun kaksi elokuvaa.
 
söpö paita:-)
 
Nadjaaa tee postaus siitä miten muokataan blogin ulkoasua ? ;) toivottavasti et oo vielä tehny, en jaksanu lähtee kattoo ihan noita vuoden takasia :)
 
Sivuotsis on kivempi!
 
koko-otsis oli kivempi :>
 
PAREMPI
 
Mä vaikka myisin sieluni paholaiselle tosta korusta, aivan kertakaikkisen upea! Asu on muutenkin erityisen superhieno 8)
 
EIH oon himoinnu tota "mad as hatteria" siitä asti kun näin sitä jonku superfabulous ranskattaren kynsissä! Varmaan haluut tän mun osotteen tästä, et voit lähettää sen heti, right? :-D
 
Oooo, ootan niin tota leffaa!

Ps. Mulle tuli kauhee törkymöykkyfiilis, ku ravasin vaa sun ohi sillee epäkohteliaasti! Mut olin hirveessä kiireessä, kuten mun ravaustahdista saatto päätellä :D
 
hei ihana! kerro tyhmälle, miten oot tehny ton sekkarin/gif-animaation tai mikä onkaan? :)

ps.yhtenäinen otsis on kivempi ;>
 
Toihan on ihana toi sun tukkas nyt ! :) Oli se kyllä hieno silloin koko-otsiksena, mut toikin on tositosi nätti! :D
 
SIVUOTSIS<23456789! OOT NÄTEIN IKINÄ
 
Ihan mahtavat noi Liisa Ihmemaassa -kotisivut, kiitos vinkistä! :)
 
Ihania noi webkuvat:D::D:D
 
Tosi ihana asu!

...ja säikähin tota gif-kuvaa ihan nolon paljon :DD Kissoista giffiä kans!
 
ite varmaa itken ko astun ulos elokuvateatterista ens perjantaina ton leffan jälkee. :------D oon odottanu tota leffaa myös tosi kauan ja nyt vähä pelottaa että millanen se on :|

+ oon niin megakateellinen tosta kynsilakasta! meikä ei monesti edes raaski ostaa seppälän halppislakkojakaan, että kiitti vaan OPI.
 
Mä tykkään molemmista tyyleistä, mutta toi tuo vaihtelua! :) Ja mäkin niinkuin monet muut, pelästyin liikkuvaa asukuvaa :D heh
 
koko-otsis on parempi :)
 
Kiva päivän asu ; )
 
Huih! kun oli pelottavia kuvia :> :P ihana blogi ja tyttö + persoonallinen tyyli <3 :)) jag gillar!
 
Alice In Wonderland kuulostaa ihan mahtavalta ja jännittävältä elokuvalta. En malta, että pääsen katsomaan.
Myös OPI:n Alice lakat on ihania, olispa rahaa...
 
Hei mua kiinnostais tietää, että miten saa tehtyä tollasen liikkuvan kuvan tai tollasen mikä täs postauksessa on? :D Ku oon aika pitkään miettiny ja nyt sattu sellanen ihmisnen vastaan keltä vois kysyä. :)
 
Heips! Kyselisin blogisi ulkoasusta, se on niin hieno <3 :)!

Elikkäs, oletko itse koodaillut vai oletko joltain toiselta sivustolta löytänyt blogger templaten :)? Miten sellaisen saa ladattua omaan blogiin?

Itselläni on ongelmia saada haluamani ulkoasu blogilleni (http://damdamdidididi.blogspot.com/2010/03/apuva-help-hjalp.html), ja olisi mahtavaa että jos voisit auttaa :3. Jos vaikka tietäisit asiasta enemmän kui minä :D.
 
toi kuva liikkuu
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]