Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tukholman blogireissu, osa 2

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tukholman blogireissu, osa 2

are you feeling fashionable?

keskiviikko 19. elokuuta 2009

 

tukholman blogireissu, osa 2

Tää postaus on siis jatkoa eiliselle Tukholmapostaukselle..

Edellisen illan biletyksen ansiosta ehittiin nukkua vaan pari tuntia, ja pakko myöntää että kymmenen aikaan laivan ollessa satamassa mulla oli aika heikko olo.
Otettiin terminaalilta taksi ja suunnattiin Rica Hotel Kungsgatanille, joka on ihan superhieno hotelli!



Check inin ja tavaroiden säilytykseen viemisen jälkeen oli aika tavata Bea Szenfeld. Meistä ei kukaan (paitsi Minttu) ollu tainnu kuulla Beasta aikasemmin, mut rakastuttiin suunnittelijaan niin täysillä!













Bea esitteli meille luomuksiaan niin innokkaasti ja inspiroivasti, että olisin voinu kuunnella Beaa vaikka koko päivän!



Meillä oli tapaamisen jälkeen hetki aikaa shopata, ja sitähän me tehtiin!
Jouduttiin tyyliin juoksemaan kaupasta toiseen koska meillä oli koko ajan niin kiire.



Onneks ehin kuitenki testailla Kanye-laseja :DDDD Meinasin ensin olla niin ilkee että kirjotan ostaneeni noi, mut kuten Anna, Jenni ja Moumou tais laivalla huomata; oon tosi huono valehtelemaan. Varsinki korttipeleissä :D





Shoppauksen jälkeen mentiin kattomaan Diana Orvingin syysmallistoa sillä aikaa kun Moksu ja Minttu oli tapaamassa Fifth Avenue Shoe Repairia. Diana ei ite päässy paikalle, mut saatiin silti ihan hyvä kuva mallistosta ja suunnittelijan töistä.

Puol kolmen aikaan oli vuorossa KappAhl Vintage Storiesin tsekkaus.





Saatiin sieltä Kappahlilta lehdistötiedotteiden lisäks tommoset mustat kaulakorut. Tykkään korusta, vaikken taida osata käyttää sitä. Toi on ehkä liian aikuisellinen mun makuun tms. Niin ja kyseessä on siis toi musta huivikoruhärpäke joka roikkuu alempana.



KappAhlin jälkeen mentiin Ida Pykin malliston lanseeraustilaisuuteen. Idalla on hauskoja printtipaitoja ja -sukkiksia :)



Huh. Tässä vaiheessa oltiin jo ihan poikki, mut onneks seuraavaks oli syöpöttelyn aika! Mentiin Kungsholmen -nimiseen ravintolaan joka on kuulemma tosi suosittu - ja sen kyllä huomas siitä että ravintola oli ihan täynnä.







Mun ei varmaan tarvi erikseen mainita että tuolla oli ihan superhyvää ruokaa?



Ravintolasta vierittiin täysine mahoinemme Ulrika Svanströmin tilaisuuteen Café Operaan.





Ei juotu tuolla kun yhet drinkit ja jatkettiin matkaa Sturekompagnietiin, joka on siis sikäläinen yökerho. Meinattiin Moksun kanssa nukahtaa pystyyn, joten lahjotin drinkkini Annalle ja käveltiin Moksun kanssa hotellille. Anna ja Jenni jäi sinne vielä juhlimaan. Hullut!





Onneks valitsin hotellihuoneen lämpimän suihkun ja pehmeän sängyn baarimeiningin sijasta. Niin ja kaupanpäälle tuli hieno aamutakki!! Kävin toi päällä Moumoun hotellihuoneen ovella ja se meinas kuolla nauruun :D En ymmärrä miks.



En muuten ymmärrä sitäkään, että miten ihmeessä saatiin Annan kanssa meiän huone ton näköseks yhessä päivässä :D


No mutta.. Siinä oli toinen Tukholmareissupäivä. Huomenna on (ehkä) tulossa kolmas ja viiminen osa. Stay tuned!

Kommentit:
oi vähä kivan näköstä:)
 
Ihanaa, haluisin kans käyä tukholmassa : )

Sitten asiasta poiketen, mikä kissasi nimi on?
 
Uaa, rakastuin ihan täysin tuohon converset-legginssit-kuviollinen tunika -yhdistelmään!! Luuv! ;-)
-Taija
 
saan välillä mun huoneen yhdessä päivässä kaks tai jopa kolme kertaa pahemmaks ku toi ;) :DDDD
 
anonyymi: :)

anonyymi: suosittelen lämpimästi! kannattaa käydä varsinki urban outfitterissa jos pääset joskus tukholmaan :)

mulla on 2kissaa, joiden nimet on sara ja ninni <3

anonyymi taija: hihi kiitti! se oli joku kauheessa kiireessä päälle hutastu asu, johon olin itekki yllättävän tyytyväinen :D

kaisa: hahah voi ei :D
no mut me oltiin sen päivän aikana ehkä yhteensä puol tuntia tuolla huoneessa ja saatiin se ton näköseks :D
 
What is Mungo wearing?! Ruutua ja leopardia?!

Teitsi tyylikkäin!
 
HAHA; noi karsut, joita ei saanut syödä!:D:D:D
 
Ps. Onks kunkkuja?
 
ihanan näköstä (:
 
Olitteko siis Vikingin laivalla, muistatko laivan nimeä? Millanen laiva sun mielestä oli? :)
 
mä voin kyllä mieluusti ottaa ton korun sulta, jos et löydä käyttöä. ihana nimittäin;)
 
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
 
Aikuisellinen?
 
siiri: annalla on päällä asu jossa se ite viihtyy. mun mielestä toi ei ollu kovin kiva kommentti, vaikka kehuitkin siinä samalla.

moksu: :DD ne KARSUT oli ihan sikahyviä, se varmaan johtu just siitä ettei niitä saanu syödä :D

anonyymi: :)

anonyymi: joo oltiin viking linen laivalla. en muista ihan tarkkaan nimeä, mut olisko ollu mariella tms.
mun mielestä laiva oli tosi kiva. varsinki buffet oli kokeilemisen arvonen :)

hena: katellaan ;D

anonyymi: ei oo kovin kivaa tulla tänne mun blogiin haukkumaan toisia bloggaajia. sun kommentti meni siis poistoon, vaikken yleensä semmosta harrasta.

anonyymi: no jotenki liian tylsä :D tykkään värikkäistä ja erikoisista koruista, koska käytän niin paljon mustaa että mustat ja mitäänsanomattomat korut tekee asuista liian tylsiä. :)
 
Mun täytyy oikeesti käydä kaivamassa itselleni kuoppa ja kuolla kateuteen. ihan mahtava reissu!
 
Outoo kun kaikki muut nauraa ilosesti useimmissa kuvissa, mut Jenni vaan muikistelee.. hymyilis vaan leveesti! :D

(joo tajuun ettei kaikki vaan haluu..)
 
vitsit oon kateellinen, näin lievästi sanottuna >=(
Pidit ilmeisesti hauskaa munki puolesta? :---------D
 
Kerrottiinko teille mistä noita Bea Szenfeld vaatteita voi ostaa? Mitä hintaluokkaa?:) En ole ennen hänestä kuullut.:o
 
Oijoi, vähänkö teillä on ollu hauskaa :) Oon ihan kade :D
 
varmaan oli paljon rahanmenoa tolla reissulla? :D
 
Oi tätä Tukholma-kateutta! Diana Orvingin vaatteet on aivan ihania ja JUS on ehdottomasti yksi Tukholman parhaista kaupoista, varsinkin alennusmyyntien aikaan. ;) Tuo sun kolmiotunika/mekko on tosi hieno!:)
 
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
 
TOI MEKKO! toi vaalee spagetti mitä mungo-anna esittelee käsissään. aaaa se on ihana <3
 
Ihana mekko!!!
 
voi ei, lahjoita tai myy mulle tuo "liian aikuismainen koru"!! :D ihana!!
 
Kuulostaapa mahtavalta teidän reissu! :)

Mutta kuka on tuossa ravintola-kuvassa teidän seurassa oleva tyttö siniharmaassa neuleessa?

t. Ana
 
ÄÄÄ! Oon niiiin kade! Varmasti oli ihan superkivaa tuolla! :D
 
Rica Kungsgatan on kyllä kool hotelli !
 
uuh vähänkö mielenkiintone reissu varmaan oli, miten te jonnekki muotisuunnittelijoiden luo pääsittä? iha tuosta vaa vai oliko se joku iha virallinen juttu? siistiä :DD

ps. hieno tyyli sulla ja hyvän niminen poikaystävä, (eetu), mulla myös :D
 
Olen todella kateellinen , kun olet päässyt tapaamaan Bea Szenfeldin. Rakastan ko. naisen luomuksia. Mutta hienoa kuulla, että pidit tapaamisesta. <:
 
Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

Arkistot

huhtikuuta 2008   toukokuuta 2008   kesäkuuta 2008   heinäkuuta 2008   elokuuta 2008   syyskuuta 2008   lokakuuta 2008   marraskuuta 2008   joulukuuta 2008   tammikuuta 2009   helmikuuta 2009   maaliskuuta 2009   huhtikuuta 2009   toukokuuta 2009   kesäkuuta 2009   heinäkuuta 2009   elokuuta 2009   syyskuuta 2009   lokakuuta 2009   marraskuuta 2009   joulukuuta 2009   tammikuuta 2010   helmikuuta 2010   maaliskuuta 2010   huhtikuuta 2010   toukokuuta 2010   kesäkuuta 2010   heinäkuuta 2010   elokuuta 2010   syyskuuta 2010   lokakuuta 2010   marraskuuta 2010   joulukuuta 2010   tammikuuta 2011   helmikuuta 2011   maaliskuuta 2011   huhtikuuta 2011   toukokuuta 2011   kesäkuuta 2011   heinäkuuta 2011   lokakuuta 2011   marraskuuta 2011   joulukuuta 2011   tammikuuta 2012  

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]